keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Hammershøi - Hiljaisuuden maalari



Sisäkuva taiteilijan kodista, 1905


Pari vuotta sitten totaalisesti ihastuin Tanskalaisen taiteilijan Vilhelm Hammershøin (1864-1916) rauhallista melankoliaa tihkuviin maalauksiin. Taiteilija tuntui kuitenkin olevan Suomessa melko vähän arvostettu ja kun kuulin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisevan Hammershøi-kirjan, niin olin luonnollisesti innoissani.

Kirja koostuu taiteilijan ja tämän työn esittelystä sekä kirjeenvaihdosta suomalaisen taiteilijan Paul Osipowin ja Ruotsalaisen taiteilijan Ola Billgren välillä, jossa nämä keskustelevat Hammershøin taiteesta ja merkityksestä.

Hammershøin maalauksia on kirjassa useina värikuvina ja tämän työstä saa melko kattavan läpileikkauksen. Kirja itsessään on kaunis esine ja maalausten tarkastelu vaikka työpöydän ääressä on jotain mihin saa kulumaan yllättävän paljon aikaa. Vaikka Hammershøin tyyli on verrattain minimalistinen, niin maalauksissa on jotain maagista mikä vangitsee puoleensa pitkäksi aikaa.

Hammershøi kuvaa maailmaa persoonallisella tavalla. Näemme tämän maalauksissa palan aikansa porvarillista maailmaa etenkin tämän herkissä sisäkuvissa, jotka mielestäni luovat hänen työnsä rungon.

Se mistä erityisesti pidän tämän sisäkuvissa ei löydy suoraan kuvasta vaan siitä mitä tämä on jättänyt kuvasta pois. Hammershøi ei anna todellisuuden rikkoa luomaansa illuusiota siitä hiljaisesta symmetriasta, johon jatkuvasti pyrkii. Tämä käytti valokuvia apunaan maalatessa, mutta ei toistanut näkemäänsä suoraan vaan "retusoi" kuvia maalatessaan. Muutti yksityiskohtia ja loi aivan omanlaistansa tunnelmaa. On kiehtovaa miten tämän koko maailma koostuu paloista, joita on ikään kuin jätetty kuvaan valintaprosessin kautta.

Hänen kuvansa ovat sommittelultaan suorastaan geometrisia ja myös Billgren ja Osipow kiinnittävät kirjeenvaihdossaa huomiota Hammershøin tapaan sommitella kuviansa sarjaan suorakulmioita. Maalausten tunnelma on koko ajan hieman todellisuutta täydellisempää. Huoneet tasapainoisempia ja valo pehmeämpää.

Eräs taiteilijan tunnusmerkki löytyy Hammershøin tavasta asettaa sisäkuviinsa naishahmo, josta yleensä pääsemme näkemään vain niskapuolen. Nainen seisoo selin katsojaan ja voimme vain arvuutella mitä tämä on tekemässä. Tämä hahmojen kasvottomuus luo kuvaan arvoituksellista tunnelmaa, jota joku voisi melkein kutsua pahaenteiseksi. Itse näen tämänkin elementin kuitenkin vain sitovan maalaukset tiiviimmin niihin rauhallisiin tuokioihin, joita Hammershøi on selkeästi yrittänyt vangita. Osaltaan tämä tapa myös tuo mielestäni kuviin jonkin verran leikkisyyttä ja voin lähes kuvitella Hammershøin hieman hymyilleen näitä hahmoja maalatessaan.

Hammershøi maalasi myös maisemia ja muutamia muotokuvia. Näissäkin on nähtävissä tämän tarve noudattaa itselleen ominaisia geometrisia muotoja sekä vaimennettuja värimaailmoja. En oikeastaan ollut aiemmin kiinnostunut tämän maisemista, mutta nyt huolellisemman tarkastelun jälkeen olen löytänyt niistä saman hiljaisuuden tunteen ja tasapainon, jonka sisäkuvistakin.

Kirjeenvaihto Osipowin ja Billgrenin välillä on nautinnollista luettavaa. Se myös sitoo Hammershøin nykyaikaan, sillä kirjeenvaihto sijoittuu 1990-luvulle. Etenkin Billgrenin tyyli kuvata Hammershøin maalauksia lähentelee välillä jo psykoanalyysia ja tämä vie analyysinsa melko pitkälle. Miesten välinen kommunikaatio on erittäin asiantuntevaa ja hienostunutta ja lukijalle on onni päästä osalliseksi tästä ajatustenvaihdosta.

Esimerkiksi taiteilijoiden keskustelu Hammershøin maalauksesta "Aasian kauppakomppanian rakennuksia", oli erityisen antoisa. Se sai näkemään tästä näennäisen yksinkertaisesta maalauksesta, jossa kaksi lähes identtistä rakennusta kehystävät tyhjää maisemaa, paljon mitä ei aiemmin tullut ajatelluksi.
"Utopian, jonka kasvot me kohtaamme samaan aikaan juhlavien ja ahdistavan triviaalien, Tanskan pääkaupungissa sijaitsevien vanhojen rakennusten valeasussa", 
kuten Billgren kirjoitti.


Hammershøi työnsä äärellä


Kirja kulkee käsi kädessä näyttelyn kanssa. Haluaisinkin tähän väliin melko vahvasti painottaa että, Amos Andersonin taidemuseossa 18.5 asti esillä oleva Hammershøin näyttely on todella käymisen arvoinen tapahtuma. Samalla voi katsastaa myös Kiinan Muuttuvat Maisemat-näyttelyn, joka esittelee inspiroivaa tussimaalausta modernilla otteella. Molemmat ovat erityislaatuisia näyttelyitä.

Muistan elävästi nuorena nähneeni esimerkiksi Andy Warholin ja Salvador Dalín näyttelyt, jotka tekivät minuun yhtä merkityksellisen vaikutuksen, kuin esimerkiksi Sex Pistolsin tai Robert Plantin näkemisen livenä. Nämä taiteilijat ovat minulle kuin rocktähtiä. Hammershøin näyttelyssä tunsin samanlaisen kipinän sisälläni.

Kiersin koko Amos Andersonin taidemuseon kerroksen läpi, maalaus maalaukselta, ja jätin tahallani kerroksen, jossa Hammershøin näyttely oli, viimeiseksi. Sokeriksi pohjalle. Näyttelytila oli itsessään kuin Hammershøin maalauksen sisätila ja sopikin mielestäni täydellisesti tämän taiteen esittämiseen. Suuremmissa saleissa ei välttämättä olisi saavutettu sitä intiimiä tunnelmaa, jonka nämä maalaukset vaativat.

Esillä oli monia teoksia, joista Paul Osipow ja Ola Billgren olivat keskustelleet. Heidän puheensa kuitenkin pääsääntöisesti koski tauluja, joita nämä olivat nähneet vain harvoin ja tunsin itseni todellisesti etuoikeutetuksi niin monen Hammershøin maalauksen keskellä. Erityisesti kirjassa keskustellut teosten vahvat kehykset ja tapa, jolla esittelytilan valo vaikutti teoksiin, tuli nyt viimein konkreettiseksi Amoksen huoneita kiertäessä.

Oli upeata päästä näkemään pieniä yksityiskohtia ja  Hammershølle tyypillistä "töpöttävää" siveltimenjälkeä, jota kirjoista on hankala hahmottaa. Myös teosten näkeminen oikeassa koossa antaa luonnollisesti aivan toisenlaisen vaikutelman kuin kirjan kuvaa katsellessa. Tunnelma Hammershøin saleissa olikin aistittavan erilainen. Ihmiset luontaisesti jotenkin hiljentyivät tämän teosten äärellä. Kaikki hidastui. Olisi mahdotonta yrittää kuvailla sanoin mistä tämä maalausten tunnelma ammentaa voimansa.

Hammershøista on kirjoitettu muitakin kirjoja ja toivon pääseväni vielä tutustumaan niihin laajemmin. Esimerkiksi Amos Andersonilla on myytävänä parhaillaan teos "Hammershøi and Europe". Suosittelen myös Michael Palinin lyhyttä dokumenttia, jossa tämä kulkee Hammershøin jalanjäljissä muun muassa Strandgade 30:ssä, jossa tämän hienoimmat sisäkuvat ovat maalattu. Dokumentti on nähtävissä myös Youtubessa. Toivon myös pääseväni pian uudestaan näkemään tämän näyttelyn sillä edelleen se jätti valtavan määrän kysymyksiä jälkeensä. Onneksi pääsen kirjan kuvien kautta aina palaamaan näyttelyyn sillä joka Amoksessa nähty maalaus löytyy siitä koko sivun värikuvana.


Sisäkuva, Piano ja mustiin pukeutunut nainen, Strandgade 30, 1901



Vilhelm Hammershøi - Hiljaisuuden Maalari, Timo Valjakka (toim.), Susanna Luojus (toim.), 2015, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Arvostelukappale, Kuvat Amos Anderssonin taidemuseo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.