Kirjamessuraportti, jossa pohditaan kirjoja myyttisinä esineinä




Kirjamessuilla 2024 kirjat, niiden tekijät ja lukijat kohtasivat toisensa jälleen. Tämä kohtaaminen on minusta kiinnostavaa asia laajemminkin, sillä kirja esineenä ja lukija muodostavat sommitelman, jossa kirjoista luettavien tarinoiden lisäksi luodaan samalla tarinaa itsestään.

Kirjamessuilla tehtiin kävijäennätys 98 000 kävijällä. Samaan aikaan lukemisharrastuksen raportoidaan jatkuvasti olevan hiipumassa. Tarkoittaako tämä sitä, että ihmiset ovat enemmän kiinnostuneita kirjoista kuin lukemisesta? Väittäisin itse, että asia ei ole niin yksinkertainen. Lukemisen on ehkä vaara muuttua yhä pienemmän joukon intohimoksi, mutta lukutavat toisaalta monipuolistuvat jatkuvasti.



Ottamalla osaa kirjojen visuaaliseen kulttuuriin rakennamme tarinaa itsestämme ja pyrimme ottamaan osaa jo olemassaolevaan tarinaan, jota on kehitelty kautta kirjojen historian. Tarinallisuudesta on kirjoittanut myös tulevaisuudentutkija Sohail Inayatullah, joka on kehittänyt niin sanotun CLA-menetelmän. Tämän vuoden kirjamessuraporttini tulee olemaan siinä mielessä vähän erilainen, että se pohjaa juuri tähän menetelmään.

CLA, eli Causal Layer Analysis on tulevaisuuden tutkimuksen menetelmä, joka leikkaa myös kulttuurintutkimuksen ja sosiaalitieteiden aihealueita. Monelle lienee tuttu Maslowin tarvehierarkia ja CLA-menetelmää voi ajatella jokseenkin samoin tavoin, mutta elämän perustarpeiden sijaan puhumme ilmiöiden eräänlaisesta tarinallistamisesta.

Ensimmäisellä tasolla on litania, joka on se aivan perustaso. On olemassa esine nimeltä kirja ja sitä luetaan. Toinen taso on systeemi. Mitä vuorovaikusuhteita kirjalla ja lukijalla on. Kolmannella tasolla sukelletaan jo kokoaiseen maailmankuvaan ja mietimme tarkemmin kirjan ja lukijan suhdetta. Mitä kirjahyllyt kertovat meistä? Mitkä kirjat muodostavat identiteettiämme ja miten eri kirjallisuudenlajit sitoutuvat maailmaan ja sen historiaan. Neljäs taso katsoo maailmankuvan taakse isoihin tarinoihin. Mitä oikeastaan tarkoittaa kutsua itseään lukijaksi ja mitä tarkoittaa, että luomme identiteettiämme kirjahyllyjen ja kirjallisuuden lajien perusteella? Mitä ovat ne myytit, jokta ovat muovanneet käsitystämme lukemisesta ja kirjojen visuaalisesta kulttuurista?


Sohail Inayatullah, Causal Layered Analysis



Kirja esineenä on käsite, jonka merkitys on sekä kasvanut että monipuolistunut sähköisten lukumuotojen yleistyttyä. Puhutaan esimerkiksi "oikeasta kirjasta" tai "oikeasta lukemisesta" ja näitä termejä puolustellaan vahvasti nimeomaan aisteihin vedoten. Luodaan idea siitä, että on olemassa ”vääränlaisia kirjoja”. Tässä keskustelussa kirjojen fyysiset elementit, kuten paino, tuoksu ja ulkonäkö korostuvat ja kirjoista puhutaan hyvin tunteellisella tasolla.

Tähän maailmankuvaan on itsekin helppo samaistua ja vaikka pidän äärettömästi tarinoiden maailmasta, niin pelkkä kirjahyllyjen keskellä hengailu tekee oloni rauhalliseksi ja hyväksi. Pidän siitä tunteesta, kun katselen omaa kirjahyllyä, ehkä noukin sieltä käsiini kirjan, jota en ole vielä lukenut ja asetan sen hetken päästä takaisin hyllyyn kypsymään. Olen jopa tatuoinut osan tuosta kirjahyllystä kuvana käteeni, koska sen on niin merkityksellinen tunne minulle. Tunnistan siis jotain käyttöarvon ylittävää kirjassa sinä esineenä, jonka voin poimia hyllystä ja tuntea käsissäni.



Myös itse lukutilanne sisältää tunteisiin perustuvia mielikuvia. Voimme tunnistaa kirjastojen rauhan, kahviloissa tapahtuvan lukemisen ja oman kirjahyllyn viereen käpertymisen päänsisäisinä maailmoina, jotka ovat kaikille yhteisiä. Erityisesti kirjahylly on kiinnostava esimerkki siitä miten luomme eräänlaista alttaria tarinoille niin kirjaimellisesti kuin myös metaforana.

Kirjahylly merkitsee monelle oman maun tuomista näkyville. Se saattaa olla lämmin muisto omasta lapsuudenkodista tai jotain mediassa nähtyä kuvastoa, jota haluaa toistaa omassa kodissa. Kirjahyllyjen katoamisesta ollaan kirjoitettu jo jonkin aikaa, mutta ehkäpä lukijoille tämä harvinaistuminen tarkoittaa entistä enemmän oman yksilöllisyyden korostamista.

Olemmehan me tosiaan lukijoita ja tämä on eräänlainen identiteettiä rakentava yleistävä termi. Me keräännymme yhteen Kirjamessujen aikaan yhteisen asian ympärille. Kirjat näkyvät yllämme koruina ja vaatteina ja osoitamme fanitusta tiettyjen kirjailijoiden lisäksi koko kirjakulttuuria kohtaan. Oli lukutapa sitten kirja, äänikirja tai sähkökirja, niin se "oikea kirja" toimii vähintään symbolina sille kaikelle, jonka tunnistamme vaikka emme osaisi sanoiksi pukea.

Samaan tapaan kuin sähköiset lukutavat ovat herättäneet keskustelun "oikeista kirjoista", niin uudet tavat ilmaista omaa lukijuutta ovat herättäneet huolen "oikean lukijan" suhteen. Nimenomaan sen suhteen mikä on tämä oikea lukijuus ja onko se jotain mitä voi suorittaa väärin. Näkyvänä esimerkkinä TikTokissa esiintyvä BookTok -ilmiö ja koko kirjasome on ajoittain kritiikin kohteena ja kirjan kanssa poseeraavia nuoria syytetään samojen kirjojen esille puskemisesta ja lukemisen estetisoimisesta.





On hassua, että jos esimerkiksi katsomme paljon sarjoja tai elokuvia, niin emme aseta itsellemme sellaisia leimoja kuin vaikka "telkkarinkatsoja". Kun luemme kirjoja ja puhumme niistä, niin olemme lukijoita ja se tuntuu pitävän sisällään painolastia olla tuo myyttinen olento Oikeanlainen lukija.

Keskiverto TikTokin tai Instagramin kirjasomettaja on tyypillisesti nuorehko naisoletettu ja yhteiskuntana olemme aina tykänneet vähätellä ja kyseenalaistaa juuri tämän ryhmän toimintaa. Historian aikana juuri nuorten naisten lukemiseen haluttiinkin puuttua, koska sen katsottiin johtavan turmelukseen. Olihan siinä asia, jota naiset pääsivät helposti tekemään yksin ilman valvontaa ja lisäksi se vei aikaa kaikelta hyödylliseltä, kuten vaikka kotitöiltä.

Kun menemme syvemmälle BookTokin maailmaan, niin huomaamme pian, ettei siellä oikeasti pusketa esiin niitä muutamaa samaa kirjaa, vaan se vain on jotain mitä algoritmi sinulle ensin tarjoaa. Jonkin aikaa selailtuasi saatat huomata, että kirjoista puhuvien ihmisten maailma netissä on huomattavasti laajempi, kuin uskoisikaan. Kirjoista myös puhutaan yli niiden esineellisen arvon ja tarinoita analysoidaan syvällisesti ja ennenkaikkea intohimolla.



Kun puhutaan kirjojen ja lukemisen estetisoimisesta kriittiseen sävyyn, niin silloin isketään lukemisen ympärille muodostuneen visuaalisen kulttuurin sydämeen. Olemme lukijoina tarinallistaneet intohimomme ja hyväksyneet eräänlaisen yhteisen mytologian ulkoisin symbolein. Tunnistamme itsemme ja toisemme siinä kulttuurissa ja se edustaa erilaisia arvoja.

Yksi yleisesti hyväksytyistä arvoista on aina ollut Jörn Donnerinkin toistama "lukeminen kannattaa aina". Ikään kuin olisi olemassa jokin automaattinen hyvearvo siinä, että luetaan ja kirjat siksi tuottaisivat yleishyödyllistä sivistystä. Tämä on toki totta jossain määrin, mutta on kysyttävä onko kirjallisuudella varsinaista velvollisuutta tuottaa jotain hyvearvoa? 

Lukemisen hyvearvo oikeuttaa osaltaan kirjakulttuurin lähes loputtaman tuotteistamisen markkinoinnin maailmassa. Sen nojalla voi tuottaa erilaisia kirjantuoksuisia kynttilöitä, kymmenien eurojen kirjanmerkkejä, loputtoman määrän halpoja t-paitoja tai erilaisia kirjahyllyn koristeita. Markkinoidaanhan siinä jotain, mitä jokainen julkkis ja kasvattaja painottaa hyväksi aivan kaikille, sillä lukeminen kannattaa aina.



Kirjamessuilla kirja esineenä korottuu poikkeuksellisen merkittävään arvoon. Värikkäiden kirjapinojen yllä leijuvat jättimäiset kuvat ajan suosikkikirjailijoista ja kaikki oheistuotteet muistuttavat, että kyse ei tosiaan ole silkasta lukemisesta, vaan elämäntyylistä ja maailmankuvasta johon meidät kutsutaan ottamaan osaa. Siinä kaikessa on jotain niin muovista, mutta samalla se on erittäin houkuttelevaa ja itse ainakin sukellan tuohon maailmaan vapauttavan kritiikittömästi kun vain niin valitsen.

Inaytullahin CLA-menetelmää mukaillen näen Kirjamessut paikkana, jossa kirjan materiaalinen puoli on nostettu erityisen näkyville. Lähes palvomme kirjoja yhteisesti esineinä ja lavaohjelman kautta kytkeydymme pinnallisesti ja yhteisesti niiden sisältöihin. Tunnistamme yhteisen kielen ja maailman ja pystymme kommunikoimaan siitä sujuvasti ja soljuvasti. Tällä litanian tasolla elämme nopeasti muuttuvassa kirjojen maailmassa, joka toimii trendien ja nopeiden mielipiteiden tasolla.

Systeemin tasolla menemme hieman syvemmälle kirjojen maailmaan. Pohdimme ehkä menneitä Kirjamessuja ja pyrimme analysoimaan mitä on ehkä muuttunut. Pohdimme mitä tulevaisuudessa on edessä ja miten muut kokevat kirjojen häkellyttävän maailman ympärillä. Yritämme siis ymmärtää mitä tunteita kirjat meissä saavat aikaan.

Maailmankuvan tasolla voimme suhtautua Kirjamessujen aistitulvaan vieläkin kriittisemmin. Miksi meille halutaan myydä juuri niitä tarinoita, joita messujen lavoille nostetaan esiin? Miten pienet kustantamot oikeastivat näkyvät messuilla niiden kolmen jättimäisen kustantamon rinnalla, jotka ovat vallanneet lähes koko hallin alan? Onko se hyvearvo, jota kirjoihin asetetaan, oikeasti syy lukemiseen?

Itselleni ainakin lukeminen merkitse alun alkaen kapinaa. Niiden kirjojen etsimistä, joita tunsin ylempien tahojen piilottelevan minulta (lähinnä se yksi lähikirjaston työntekijä, joka aina johdatti minut lapsena Pikku vampyyrien äärelle, kun halusin tutustua kauhukirjallisuuteen. Toisaalta maailmankuvan tasolla voimme myös kytkeytyä siihen valtavaan historiaan ja tunteiden sekamelskaan, jonka voimme kokea sekä yksityisesti että yhteisöllisesti.

Viimeisellä tasolla mennään maailmankuvaa syvemmälle. Jos litanian tasolla tarkkailimme nopeasti muuttuvaa kirjamaailmaa, niin metaforien tasolla tarkastellaan todella hitaasti muuttuvia myyttejä. Kun tartut kirjaan, niin miksi teet niin? Jos vetoat vaikka johonkin tunteeseen tai hyötyyn, niin miksi haet itsellesi juuri sitä tunnetta tai juuri sitä hyötyä?





Anna Kajander kertoo väitöskirjassaan Kirja ja lukija digitalisoituvassa maailmassa esimerkiksi siitä miten lukukelpoisen kirjan hävittäminen tuntuu ihmisestä usein erityisen väärältä, koska kirja sisältää erityistä kulttuurista arvoa. Kirjahylly voi toimia myös oman elämänhistorian kuvastajana ja paikoin myös pidemmän historian, jos hyllyihin on kertynyt kirjoja yli sukupolvien. Väitöksessä puhuttiin myös materiaaleista, joita erityisesti suomalaiset haluavat kotiensa sisustukseen ja luonnollisuus pellavan ja puun kaltaisten elementtien kohdalla korostui. Pääteltiin, että kirjojen kannet ja paperi osaltaan vetosivat tähän tarpeeseen ympäröidä koti jollain mitä mielletään luonnolliseksi. Kajander kirjoittaa:

”Painettujen kirjojen voi yleensäkin katsoa olevan merkityksellisiä esineinä siksi,
että niillä on kyky materialisoida jotakin oleellista ympäröivistä kulttuurisista
asenteista tai arvoista. Tietyt yksittäiskappaleet voivat olla merkityksellisiä
henkilökohtaisella tasolla, esimerkiksi juuri merkittävinä teoksina tai johonkin
läheiseen liittyvinä lahja- tai muistoesineinä. Usein kirjat kuitenkin toimivat
erityisen voimakkaina symboleina juuri osana kokoelmaa ja kirjahyllyä.
Kirjakokoelma tuo tilaan jotakin, jonka voi liittää tietoon, tarinoihin,
arvokkuuteen tai sivistykseen.”

Voimme myös suhtautua kirjamessuihin, kirjahyllyihin ja kirjoihin itseensä kriittisesti kulutustuotteina. Ylimääräisenä materiaalina, jota sähköiset kirjapalvelut hillitsevät, kun tarve painokoneiden käyttöön vähenee. Toisaalta myöskään sähköinen kirja ei ole millään tavalla ei-materiaalinen esine kulutuksen näkökulmasta, vaan kirjojen lataamiseen, säilyttämiseen ja kuuntelemiseen tarvitaan huomattavat määrät energiaa.

Sosiaalisen, kulttuurillisen ja taloudellisen pääoman rinnalla on puhuttu myös ns. emotionaalisesta pääomasta. Kirjoja ja kirjahyllyjä voi lähestyä affektiivisten tuntemusten kautta ja siihen liittyy juuri myytillisen tason tarkastelu.

Kun lähden tarkastelemaan omaa suhdettani lukemiseen, kirjoihin ja jopa niihin kirjahyllyihin, niin joudun pohtimaan mikä on se tarina johon koetan itseäni asettaa. Näen kirjan esineenä symbolina tiedolle, johon minulla ei ehkä olisi muuten pääsyä. Kyseessä voi olla esimerkiksi pelko jäädä ulkopuolelle jostain jaetusta tiedon maailmasta.



Toisaalta olen nähnyt lukuisia esimerkkejä populaarikulttuurista, sukulaisilta ja uutismediasta kirjahyllyistä ja niihin liittyvistä lukunurkista, höyryävistä kahvikupeista ja yleisestä levollisuudesta. Ehkä siis näen kirjat ja kaiken siihen liittyvän olevan portti omaan levollisuuteen ja harmoniaan. Kirjat asettuvat myös hyllyyn helposti organisoitaviin lokeroihin, joka luo visuaalisessa mielessä erityistä hallinnan tunnetta.

Joka tapauksessa kirjojen visuaalista kulttuuria pohtiessa, pohdin todella sitä tarinaa mikä on kulttuurin takana. Tämä on työkalu, jolla voi halutessaan muuttaa itseään ja omaa suhtautumistaan ja toimintaa, jos tuntuu tarvetta siihen olevan. Oma ongelmallinenkin suhteeni lukemiseen tulee varmasti säilymään samankaltaisena vielä pitkään. Tulen täyttämään kirjahyllyäni erityisesti sellaisilla kirjoilla, joita en ole vielä lukenut, koska voimakkain ohjaava tarina minulle on kriisi, jossa uutta luettavaa ei saa enää mistään. Kirjahylly on minulle lopullinen suoja ja siksi haluan ympäröidä itseni niillä.