27.3.2021

Storytel Awards 2020 parhaat äänikirjat




Storytel palkitsi jälleen parhaita äänikirjoja kategorioissa kaunokirjallisuus, tietokirjallisuus ja elämäkerrat, jännitys ja dekkarit sekä lasten- ja nuortenkirjallisuus.

Äänikirjojen kategorioihin nousi jokaiseen viisi finalistia yleisöäänestyksen perusteella ja näistä viidestä kolmihenkinen raati valitsi voittajan.




Kaunokirjallisuus



Lukijana Sanna Majuri

“Voittajakirja on ainutlaatuinen kertomus ihmisyydestä, selviytymisestä ja luonnon ihmeellisestä täydellisyydestä. Siinä ei ole mitään laskelmoivaa tai kaavamaista. Tällainen vilpittömyys on ajassamme harvinaista. Se yksinkertaisesti hurmasi meidät. Ja tarinan lopetus yllätti raatimme kokeneimmatkin lukijat. Teoksen viimeiset virkkeet olivat hienoimpia kokemiamme”, raati perustelee.


Jännitys ja dekkarit



Lukijana Sanna Majuri

“Voittajakirja on taitavasti monen eri hahmon kautta kerrottu ja kahdessa aikatasossa liikkuva tarina. Backman luo uskottavan maailman kesäisessä Suomessa, erityisesti Hartolassa. Esikoiskirjailija on ottanut ison palan purtavakseen ja selviää siitä. Kliseistä rakentuu dekkari, joka kantaa loppuun saakka. Myös kansainväliset ja kansalliset vaikutteet näkyvät, mikä on vain hyvä asia”, raati perustelee.


Tietokirjallisuus ja elämäkerrat


Linda-Maria Roine
Lukijana kirjailija itse

”Roineen ääni on peloton, mutta epävarmuudessaan ja säröisyydessään ihanan inhimillinen. Roineen väkevä tulkinta tekee teoksesta lähes manifestimaisen, pitää otteessaan ja tuo kuuntelukokemukseen upean, autenttisen lisäulottuvuuden. Hän uskaltaa ajatella toisin kuin muut ja nostaa keskusteluun vaiettuja aiheita. Tällaisia ääniä kaipaamme kirjallisuuden kentälle. Ne houkuttelevat myös uutta kohderyhmää lukemaan”, raati perustelee.


Lasten- ja nuortenkirjallisuus


Lukijana Vuokko Hovatta

”Kyseessä on vahva, toimiva ja mukaansatempaava tarina. Kaikki teoksen henkilöhahmot ovat äärimmäisen tarkkoja ja tunnistettavia. Kirjan kuvaus yhdenlaisesta suomalaisesta perheestä, kesästä ja loman tarpeesta on osuva. Tarina vie kuuntelijaansa niin elämän isojen kysymysten kuin hullunkuristen hetkienkin äärelle ja kuljettaa taitavasti rinnakkain sekä lapsen että aikuisen näkökulmaa. Se ei pyri väärällä tavalla opettamaan, mutta johdattaa taidokkaan kerronnan avulla kuuntelijan oivallusten ja elämänoppien äärelle”, raati perustelee.



Ja hei: Tämän linkin*kautta pääset testaamaan Storyteliä maksutta 14 päivän ajan, jos et ole kokeillut Storyteliä aiemmin, ja voit kuunnella ja lukea niin paljon kirjoja kuin haluat kokeilujakson aikana!


Storytel on äänikirjapalvelu, jossa on yli 200 000 äänikirjaa, e-kirjaa löytyy kirjoja eri kielillä esim. suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, ja podcastia. 

Storytel Unlimited maksaa 16,99 €/kk ja sillä voi kuunnella ja lukea rajattoman määrän palvelussa olevia kirjoja. 

Storytelissä Kids Mode kuuluu aina hintaan. Storytelistä löytyy myös perhetili, jonka voi jakaa muiden perheenjäsenten kanssa (jotka asuvat samassa osoitteessa). Storytel Unlimited Family (2 aikusta, 2 lasta) maksaa 20,99 € / kk ja Storytel Unlimited Family Plus (3+3) 25,99 € / kk







Mainoslinkit merkattu: *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti