keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Auschwitzin apteekkari - Patricia Posner



Auschwitzin apteekkari on katsaus Victor Capesiukseen. Mengelen läheiseen työtoveriin Auschwitzissa, jonka tarina on jäänyt aiemmin tuntemattomaksi. Tämä IG Farbenin omistaman Bayerin lääketehtaan myyntiedustaja oli vastuussa ihmiskokeissa käytetyistä lääkkeistä ja valitsi juutalaisia murhattavaksi.

Patricia Posner on Miamissa asuva britti, joka on miehensä Gerald Posnerin kanssa osallistunut aiemminkin tietokirjojen laatimiseen kolmannen valtakunnan kauheuksista. Vuonna 1986 pariskunta tapasi tutkimustyötä tehdessään Rolf Mengelen, Josef Mengelen pojan, joka ohimennen mainitsi myös Auschwitzin apteekkarin.

Tämä yksityiskohta jäi elämään Patrician mieleen siinä määrin, että nyt käsittelyssä oleva kirja on tuon keskustelun lopputulos. Apteekkarin osuus leirin toiminnassa oli niin merkittävä, että haluan tuoda esiin joitain yksityiskohtia kirjasta ja vaikka kyse on historiallisista tapahtumista, niin "juonipaljastuksia"on muutama luvassa.

Capesius oli viheliäinen ihminen. Tämä huolehti henkilökohtaisesti leirin kaasuvarannoista ja kävi läpi juutalaisten ruumiita etsien mitä tahansa arvokasta vieden näiden kultahampaatkin suusta.

Ennen sotaa Capesius oli hyvin toimeentuleva myyntiedustaja ja on epäselvää miten rasistinen ajatusmaailma tällä lopulta oli. Kansallismieliset ryhmittymät kuitenkin tarjosivat bisnekselle parhaan kasvualustan, joten tämän tien Capesius valitsi. SS-kapteenina sodan aikaan tämä toimi muun muassa lääkäri Enno Lollingin kanssa, joka teki tatuoitujen juutalaisten ihosta lompakoita ja kutisti näiden irrotettuja päitä paperipainoiksi. Vuonna 1943 Capesius siirrettin Auschwitziin.

Moni romanialainen tunnisti suositun Bayerin myyntiedustajan saapuessaan Auschwitziin. Ihmiset olivat edes hieman helpottuneita kohdatessaan tutun naaman, mutta Capesius ohjasi heitä mielivaltaisesti vasemmalle tai oikealle puolelleen täysin ilman tunnetta. Esimerkiksi Ella Böhm, joka 8-vuotiaana tunsi Capesiuksen "apteekkarisetänä", kohtasi nyt kylmän katseen ennen pikaista toivon pilkahdusta. Lähes kaikki päätyivät vasemmalle, eli välittömään kuolemaan kaasukammioissa.

Silminnäkijät kuvaavat Capesiuksen tunteettomuutta ja määrätietoisuutta. Eräs pahimmista esimerkeistä on kuvaus Capesiuksesta keräämässä omaisuutta kultahampaiden avulla.

"Eräänä päivänä Prokop työskenteli Capesiuksen kanssa lääkevaraston ullakolla. "Capesius asteli laukkujen luo", Prokop sanoi. "Laukut olivat täynnä hampaita, joissa roikkui vielä luun- ja ikenenpalasia. Kaikki mätäni, joten haju oli aivan kaamea. Näky oli järkyttävä."
Prokop  ehdotti esimiehelleen, että hampaat siirrettäisiin säilöön hammasklinikalle. Capesius vähän välitti Prokopin neuvoista ja kumartui laukkujen ääreen: "Hän ryhtyi penkomaan löyhkääviä laukkuja omin käsin. Hän veti esiin hampaita ja pohti, kuinka arvokkaita ne olivat. Pakenin paikalta.""
Marraskuussa 1944 Heinrich Himmler oli vakuuttunut Saksan häviöstä ja määräsi joukkomurhat lopetettavaksi. Seurasi sekasortoa ja epätoivoisia yrityksiä tuhota todistusaineistoa leirin kauheuksista.

Capesius taas keräsi kasaan niin paljon kultaa kuin vain pystyi. Laukut täynnä kultahampaita tämä pakeni Mathausenin keskitysleirille, josta tämä myöhemmin komennettiin Berliinin keskusterveysasemalle. Sieltä matka jatkui neuvostojoukkojen tieltä Himmlerin kanssa samassa seurueessa edelleen Flensburgia, jossa brittijoukot pidättivät Capesiuksen 5. toukokuuta. Kaksi päivää myöhemmin toinen maailmansota päättyi.

Noin vuosi pidätyksen jälkeen Capesius vapautettiin ilman, että briteillä olisi ollut tietoa tämän teoista leirillä. Romaniassa tämä kuitenkin tuomittiin poissaolevana kuolemaan, joten paluuta kotimaahankaan vaimon luo ei ollut.

Monien natsien tavoin Capesius yritti puhdistaa mainettaan selityksin, valhein ja väärennöksin ja onnistuikin vakuuttamaan monet. Tältä ei suoraan kysytty oliko tämä palvellut Auschwitzissä, joten oikeus oletti tämän toimineen vain Berliinin keskusterveysasemalla. Lopulta Capesius kärsi vankeutta vain kaksi ja puoli vuotta ja sai jatkaa ammattiaan.

Capesius osti talon hienostoalueelta ja perusti oman apteekin Markt-Apotheke. Kukaan ei tuntunut ihmettelevän mistä tämä oli saanut kaiken mahdollistaneen alkupääoman. Vuoteen 1952 mennessä Capesius oli tienannut tarpeeksi avatakseen vielä kauneushoitolan, jonka mainoslause oli "Kaunistu Capesiuksen hoidossa". 1950-luvun puoliväliin mennessä tämän yrityksillä oli jo viisitoista työntekijää. Kulissien takana kuitenkin Capesiusta vastaan suoritettiin edelleen tutkintaa sotarikoksista.

Vuoden 1959 joulukuussa Capesiusta oli vastassa kaksi miestä matkalla apteekkiin ja tämä pidätettiin. Viimein Capesius joutuisi vastaamaan syytöksiin toimistaan Auschwitzissa. Tämä oli jälleen valmis kiistämään kaiken ja käytti leirillä haalimaansa kultaa lakimiesten palkkaamiseen.

Seurasi pitkälle 60-luvun puoliväliin kestävä oikeustaistelu Capesiusta ja muita keskeisiä Auschwitzin henkilöstöä kohtaan. Capesius ei näyttänyt minkäänlaisia katumuksen merkkejä ja esiintyi oikeudessa hymyillen kun leiriltä selvinneet todistivat tätä vastaan. Siviiliasianajaja Henry Osmond kertoi:

"Varsinkin muutaman raskauttavan lausunnon kohdalla minulle tuli hyytävä tunne, että jotkut syytetyistä ajatteli väistämättä mielessään: ´Oli virhe jättää sinut henkiin. Unohdimme selvästikin kaasuttaa sinut, ja nyt saamme maksaa.´ Heidän kasvoillaan ei näkynyt pienintäkään merkkiä katumuksesta."

Lopulta Capesius sai yhdeksän vuoden vankilatuomion vuonna 1965. Kaksikymmentä vuotta sodan päättymisen jälkeen ja siitäkin kärsi vain kaksi ja puoli vuotta. Vuonna 1968 vapautuessaan, tämän nähtiin osallistuvan klassisen musiikin konserttiin Göppingenissä, missä yleisö antoi Capesiuksen saapuessa tälle raikuvat aplodit.

Victor Capesius

Yhden ihmisen tarinan lisäksi kirja tarjoaa jäsennellyn kuvauksen leirin arjesta, pakkotyövoiman järjestelmällisyydestä ja sotien jälkeisistä oikeudenkäynneistä. Erityisen kiinnostavaa oli suurten yritysten toiminta sodan aikana.

Bayerin lääketehtaan emoyhtiö IG Farben toimi lääketieteellisten kokeiden rahoittajana. Kirjassa paljastuu miten ihmisen tuottama väkivalta ihmiselle on julmaa, mutta yhtiön tuottama väkivalta ihmiselle on jotain persoonattoman kauheaa.

SS-lääkäri Waldemar Hoven todisti sodan jälkeen: "Keskitysleirin lääketieteellisillä kokeilla ajettiin vain ja ainoastaan IG Farbenin etuja, kun yhtiö halusi keinolla millä hyvänsä testa uusien valmisteidensa vaikutuksia... Juuri IG Farben, si suinkaan SS, käynnisti ihmiskokeet keskitysleirillä."

Sodan jälkeen liittoutuneet väänsivät pitkään kättä siitä mikä yhtiön tulevaisuus olisi. Lopulta se lopetettiin vuonna 1951, jota ennen johtajat tuomittiin rangaistuksiin, jotka jäivät kuitenkin hyvin minimaalisiksi ja nämä väittivät, olleensa tietämättömiä leirin kauheuksista.

Syyttäjä poistui oikeussalista raivoten, että "tuomiot olisivat sopineet paremmin kanavarkaalle". Monet entisistä johtajista jatkoivat vielä Farbenista pilkotuissa yhtiöissä kuten Bayerissa, Agfassa, BAFS:a ja Hoechisissa. Myöhemmissä oikeudenkäynneissä, joissa tuomittiin Capesiuksen ohella muita Auschwitziin kytköksissä olleita tahoja, yksikään IG Farbenin edustaja ei ollut syytettynä.

Kirjassa esitetään useita seikkoja, jotka kuitenkin puhuvat johtajien tietämättömyyttä vastaan. Esimerkiksi erään Farbenin kemiantehtaan johtajat eivät muistaneet sitä miten 70 % koko tehtaan tuotannosta koostui Zyklon B:stä.

"Jopa IG Auschwitzin johtajat olivat valmiita väittämään, etteivät olleet havainneet sodan aikana mitään yhtiön normaalista toiminnasta poikkeavaa. Farbenin puolustus toimi esikuvana kokonaiselle sukupolvelle saksalaisia, jotka myöhemmin väittivät, etteivät olleet tienneet juutalaisten kansanmurhasta mitään."

Kirjan sävy on osuva nippelitiedon ja tarkkaan tutkitun tietokirjallisuuden ystävälle. Tarinallisuus on mukana kirjassa, mutta informaatio tulee aina ennen rytmiä. Eikä ole huolta etteikö sekin pitäisi itsessään otteessaan. Faktojen mukana tuli itselleni myös aivan uusia, erityisen järkyttäviä kertomuksia leiriltä ja suosittelen pitämään mielessä, että jotkin tapahtumat eivät ole helppoa luettavaa.

Hannah Arendtin kuvaama "pahan arkipäiväisyys" löytää Capesiuksesta liiankin osuvan esimerkin. Tämä ei koko elämänsä aikana myöntänyt rikoksiaan tai osoittanut katumustaan. Capesius ei kuitenkaan ollut millään tavalla poikkeuksellinen. Ensimmäistä kertaa maailma kuuli entisen SS-sotilaan osoittavan katumusta, kun 94-vuotias Reinhold Hanning ilmaisi oikeuden edessä häpeää toimettomuudestaan vääryyden edessä. Tämä tapahtui vuonna 2016.


""Minä olen Capesius Transilvaniasta", hän huusi vangeille. "Saatte vielä nähdä, että paholainenkin kalpenee minun rinnallani!""

Patricia Posner, 2019, Auschwitzin apteekkari, Minerva, arvostelukappale



Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.