 |
| Saga Sarkola, Inka Reyes, Helmi-Leena Nummela, Vilma Melasniemi ja Oona Airola Valokuva: Marko Mäkinen |
Anneli Kanto kirjoitti historiallisen romaanin Veriruusut vuoden 1918 tapahtumista viisitoistavuotiaan Sigridin näkökulmasta. Nyt sisällissodan merkkivuotena onkin tuotu entistä enemmän esiin sitä varjoon jäänyttä tosiasiaa, että kyseessä ei ollut vain miesten sota. Niin uhreissa kuin taistelijoissakin naiset olivat yhtälailla edustettuna.
KOM-teatteri tuntuu itsestäänselvältä valinnalta tälle näytelmälle. Työläislaulujen kaikuessa koko ensemblen voimin, voi helposti matkustaa ajassa taaksepäin ja tuntea solidaarisuutta taistelussa kärsineitä kohtaan ja myös sitä aatetta kohtaan, jota nämä edustivat.
Musiikki olikin tärkeässä osassa näytelmässä. Huomaan noiden akustisesti soivien kappaleiden luovan itselleni esityksen pohjavireen. Näitä samoja lauluja huudatin kotona valmistautuessani esitykseen ja niitä kuuntelin kauan esityksen jälkeenkin. Näyttelijöiden tulkitsemana esimerkiksi Työväen surumarssi ja Punakaartilaisen hauta saivat välittömästi ihoni kananlihalle.
Vaikka musiikki oli ajan hengen mukaista, niin oli silti lämpöistä bongata sieltä esimerkiksi Avaimen Punaista tiiltä hieman mukana. Kuin kytkemässä tapahtumia nykypäivään pienin vihjein.
Veriruusut on taitavasti rakennettu näytelmä. Ohjaaja Lauri Maijala on riisunut tuotannon melko minimiin ja käytti sitten kaikkea mahdollista hyväkseen niin, että lopputulos on todella näyttävä. Lava käsittää yhden pyörivän osan, jota käytetään kekseliäästi eri tavoin. Välillä se on tehtaan koneiston osa, jota työntekijät pyörittävät ja välillä se taas liikkuu vinhasti kuvatakseen vilkasta taistelua. Kuin symbolinen historian ratas.
 |
| Kuvassa: Inka Reyes, Oona Airola, Vilma Melasniemi, Saga Sarkola ja Helmi-Leena Nummela Valokuva: Marko Mäkinen |
Ennen esitystä pääsin kuulemaan kirjailija Anneli Kannon ja näyttelijä Vilma Melasniemen juttelua esityksestä KOM-teatterin viereisessä ravintola Pontuksessa. Kanto kertoi miten tämän sisällisodasta kertoville kirjoille ei alkuun tuntunut olevan kysyntää, mutta nyt asiat ovat äkisti muuttuneet. Onhan kirjan julkaisusta tosiaan jo yli kymmenen vuotta. Melasniemi oli silminnähden innoissaan tarinasta ja tämä innostus tarttui helposti. Lähdin saliin jo valmiiksi varmana siitä, että tulen pitämään näkemästäni.
 |
| Anneli Kanto ja Vilma Melasniemi |
Helmi-Leena Nummela 15-vuotiaana Sigridina teki vahvan suorituksen. Tässä oli jotain sellaista surumielisyyttä mikä välittyi helposti katsomoon, mutta Nummela saattoi alle sekunnissa heittää päälle myös leikkisän ja toiveikkaan vaihteen. Niko Saarelan Kalle oli hahmona kova, mutta tästä huokui sellaista isämaista välittämistä ja lempeyttä, että Kallea symppasi ihan täysillä katsomosta.
Varsinainen isähahmo Frans taas oli Juho Milonoffin esittämä Sigridin isä, joka yritti pitää tyttärensä puolia jämäkkää äitiä (Eeva Soivio) vastaan. Ursula Salo taas venyi tomerasta ja iloisesta hahmosta todella inhottavaan tehtaan pomoon, jonka käsissä Sigrid joutui kärsimään. Tällöin nähtiin myös kohtaus, jossa käsiteltiin raakaa seksuaalista väkivaltaa. Katsojaa ei milloinkaan päästetty turhan helpolla.
Näytelmässä Valkeakoskella työskentelevät naiset perustavat oman punaisten naiskaartinsa. Oona Airola, Eeva Soivio, Saga Sarkola, Inka Reyes, Vilma Melasniemi ja muut naiset muodostivat niin tiiviin joukon, että näiden sisaruuteen todella uskoi näytelmän kuluessa. Hiukset leikattiin pois ja jalkaan soviteltiin housuja. Tehtaalla koetut toveruuden hetket moninkertaistuvat kun naiset saavat kiväärit käteensä. Muut vaihtoehdot tuntuvat umpikujalta, mutta lopulta kaikki valinnat tuntuvat vievän samaan suuntaan.
 |
| Oona Airola ja Helmi-Leena Nummela Valokuva: Marko Mäkinen |
En halua spoilata näytelmää, mutta tunnemme historian. Naisia ja lapsia kohtaan ei tunnettu sääliä. Ihmisyys näkyi vain pienissä hetkissä ja vaikka näitä hetkiä on saatu tähän näytelmään kirurgin tarkkuudella, niin se isompi historian pyörä vie lopulta voiton.
KOM-teatterin väki marssi pois lavalta laulaen veriruusuista ja laulu kaukui vielä pitkältä jostain teatterin aulasta kun katsomo jäi järkyttyneenä paikoilleen. Tai minä ainakin jäin. Tämä näytelmä toi historian lähelle.
Lisää tietoa näytelmästä ja lipuista löydät KOM-teatterin sivuilta täältä. Jos tähdittäisin näkemiäni näytelmiä, niin tämä olisi ollut ihan täydet pisteet ansaitseva esitys.
ALKUPERÄISTEKSTI: Anneli Kanto
DRAMATISOINTI JA OHJAUS: Lauri Maijala
LAVASTUS: Markku Pätilä
PUKUSUUNNITTELU: Tiina Kaukanen
MASKEERAUS: Leila Mäkynen
VALOSUUNNITTELU: Tomi Suovankoski
ÄÄNISUUNNITTELU: Jani Rapo
OHJAAJAN ASSISTENTTI: Eero Leichner
YLEISÖTYÖ: Jenni Bergius, Rosa-Maria Perä ja Maaretta Riionheimo
ROOLEISSA: Oona Airola, Antti Autio, Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Helmi-Leena Nummela, Inka Reyes, Niko Saarela, Ursula Salo, Saga Sarkola ja Eeva Soivio
Esitys nähty kutsuvieraana
Käy seuraamassa minua näissä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti