torstai 23. kesäkuuta 2016

kesäyön uni


Kuvassa: Anna-Riikka Rajanen
Kuva © Tanja Ahola


Suomenlinnan lautta keinui melko villisti lauantaina kun matkasimme myrskyisessä säässä katsomaan Ryhmäteatterin Kesäyön unta. Shakespearen kuolemasta on tänä vuonna kulunut 400 vuotta ja olen tyytyväinen, että sain tähän vuoteen ainakin yhden Wiltsun näytelmän alle. Ja toki nyt tuntee itsensä oikeaksi kulttuuribloggaajaksi kun on värjötellyt kylmässä ja sateessa kesäteatterin penkeillä.

Väkeä teatterilla oli runsaasti ja kiinnitin huomiota siihen miten hyväntuulisia ihmiset olivat säästä huolimatta. Mikään ei olisi ollut erilaista vaikka aurinko olisi porottanut täysiä. Joskus tämä kansa yllättää iloisestikin.

Väkeä toivotetaan tervetulleeksi.

Näytelmä oli tuotu virkistävällä tavalla moderniin aikaan. Ei niin, että se sijoittuisi nykyaikaan vaan koko näytelmän rytmi ja tyyli oli kauttaaltaan moderni. Kontrastina modernille toimii Suomenlinnan historiallinen ympäristö. Katettu katsomo, johon kantautuivat myrskyn äänet oli tunnelmallinen tila katsoa näytelmää huovan alla.

Tarina on monimutkainen ja suosittelen sen tiivistyksen etsimään mieluummin vaikka Wikipediasta kuin kuunnella minun jorinoitani aiheesta. Kyseessä on kuitenkin joukko nuoria, joiden rakkaudensotkut ajavat nämä Ateenan läheisiin metsiin. Yksi rakastaa toista ja toinen toista ja toinen taas ei toista. Mukaan kuvioihin tulee Titanian ja Oberonin omien rakkaussotkujen tähden taikakukkia, jotka saavat rakastumaan ensimmäiseen vastaantulevaan olentoon. Tottakai Puck sotkee asioita ja koko tämä soppa antaa puitteet melkoisille tulkinnoille näyttelijöiden puolesta.

Ryhmäteatterin näyttelijät nousevatkin haasteeseen kiitettävästi. Tahallinen ylinäytteleminen ja innokkuus esiintymiseen lämmittävät yleisöä loistavasti. Näytelmän sisällä esitettävä näytelmä aiheuttaa suurimmat naurut ja ihan syystä. Vaikka kyseessä on Shakespeare, niin tämä Hippolyten ja Theseuksen häihin valmistautuva näyttelijöiden ryhmä toi mieleen oikeastaan suomalaisen sketsiviihteen. Nyt en edes pitänyt sitä pahana asiana. Sukupuolirooleja sekoitettiin rankasti ja vaikka sillä muutamaa nauruakin haettiin, niin olin tyytyväinen, että kaikki vaikutti luonnolliselta. "Heh, tuo mies on mekossa" kun ei saa enää olla yksistään hauskaa. Oli kuin roolit olisi vain jaettu niitä parhaiten tulkitseville henkilöille sukupuolesta riippumatta.

Kuva © Tanja Ahola
Kuvassa: Marko Tiusanen, Mikko Penttilä, Jarkko Pajunen, Aarni Kivinen ja Juha Pulli


Lempparini taisi kuitenkin olla se Puck. Sari Mällinen oli mahtavan ilmeikäs ja veti rooli koko kehollaan niin omistautuen, että se vain veti yleisön puoleensa. Oli hankalaa olla vertaamatta Mällistä Melissa McCarthyyn. Niin samankaltaista komiikkaa näiden esiintymisessä on. Noora Dadu yhtenä nuorista, rakastuneista miehistä vaikutti ensin liiankin stadilaiselta jätkältä, mutta onnistui energisyydellä myös voittamaan puolellensa. Pyry Äikää oli hauska, Anna-Riikka Rajanen koskettava... Näyttelijät tekivät tämän esityksen ja toivat monimutkaisen, mutta edelleen yllättävän raikkaan tarinan eläväksi.

Kuva © Tanja Ahola
Kuvassa keskellä Minna Suuronen, taustalla Juha Pulli, Aarni Kivinen, Mikko Penttilä ja Marko Tiusanen


Myös lavastus (Janne Siltavuori) ja puvustus (Niina Pasanen) toimivat. Pidin siitä, että liian moderniksi ei ollut heittäydytty. Kun teatteriin astui, niin tuntui että nyt tosiaan tullaan katsomaan Shakespearea. Mekaaniset lavasteenvaihdot olivat, etenkin kesäteatteriin, melko näyttäviä. Savussa ja tehosteissa ei säästelty ja ehkä se ulkona riehyva myrskykin lisäsi, Samuli Laihon sävellysten lisäksi, teoksen vaikuttavuutta.

Kesäyön uni kertoo unen ja valveen rajoista. Siitä miten näiden välinen suhde on joskus ohuempi mitä ihminen luuleekaan. Joskus jopa kohtaloa ohjataan enemmän sieltä unen, kuin hereilläolon maaillmasta Näyttelijät, nuo varjot, ovat täydellinen tapa tuoda tätä seikkaa esille. "Koko maailma on näyttämö", niin kuin joku sanoi ja tämänkaltaiset teokset tuovat sitä seikkaa ansiokkaasti läpinäkyväksi.

Alkuperäisteos: William Shakespeare
Suomennos: Lauri Sipari
Ohjaus: Esa Leskinen
Rooleissa: Minna Suuronen, Robin Svartström, Noora Dadu, Aarni Kivinen, Sari Mällinen, Jarkko Pajunen, Mikko Penttilä, Juha Pulli, Anna-Riikka Rajanen, Marko Tiusanen, Henri Tuominen (TeaK) ja Pyry Äikää
Sävellys: Samuli Laiho
Valosuunnittelu: Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Lavastus: Janne Siltavuori
Pukusuunnittelu: Niina Pasanen
Maskeeraus: Riikka Virtanen
Lennätykset: Pasi Warsell
Apulaisohjaaja: Aleksis Meaney
Kuvat: Tanja Ahola
Esitys nähty medialipulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.