lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä





Suomessa tykätään puhua kuinka olemme olleet köyhä kansa, joka on joutunut elämään pelkällä vedellä ja leivällä. Vielä isänikin hiihti kouluun pakkasessa, puusuksilla, karhuja vastaan taistellen. Kuulemma. Todellisuudessa meilläkin on kuitenkin löytynyt pieniä ylellisyyden merkkejä. Eikä vain rikkaissa hoveissa ja aatelisilla, vaan myös useilla talonpojilla oli edes se yksi hopealusikka, sormus tai muu vastaava "sijoituskohde".

Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä on kirja, joka korjaa joitain väärinkäsityksiä ja tuo esiin vanhoja aarteita historiastamme. Kirjan kirjoittaja Visa Immonen on arkeologian dosentti ja taidehistorioitsija. Kirja perustuu osittain tämän väitöskirjaan vuodelta 2009, jossa ensimmäistä kertaa luetteloitiin ja kuvattiin Suomen keskiajan ja uuden ajan alun aarteita. Kirjassa on kuvattu lisäksi joitain aivan uusia löytöjä.

Korkeatasoiset kuvat ovat kirjan suola.


Kirja on miellyttävä lukukokemus eikä vaadi älytöntä taustatietoa historiasta. Timo Nummisen suunnittelema ulkoasu runsaine kuvineen on onnistunut ja kirja on, aiheeseen sopivasti, esineenä hieno. Kirjan kumppaniksi sopii erinomaisesti vierailut vaikka Kansallismuseossa tai Turun linnassa. Itselle ainakin iski heti kipinä lähteä kipuamaan tuon oman paikallisen Porvoon museon portaita ylös ja alas.

Kirjassa tuotiin esiin joitain yllättäviä pieniä faktoja. On mielenkiintoista esimerkiksi ajatella, että vielä 1900-luvun alussa kaikki maailman löydetty kulta olisi mahtunut noin 10x10 metriä laajaan huoneeseen. Muutama sata vuotta aiemmin kaikelle kullalle olisi riittänyt lähes normaali kerrostalon vaatekaappi.

Kultasepän ammatti oli arvostettu kuten monet muutkin käsityöläisammatit. Nämä olivat kuitenkin niin sanotusti käsityöläisten kermaa ja elivät porvarillisesti. Pelkästään kultasepän välineet maksoivat 100 markkaa. Summa, jolla olisi voinut ostaa vaikka kivitalon jostain Turun arvoalueilta. Saksan alueella suurin osa porvariväestöstä olivatkin jonkin alan käsityöläisiä ja sama trendi jatkui vaihtelevasti muillakin alueilla.

Suomessa eräs kultaseppien tunnetuista "surperstaroista" oli Sven Guldsmed. Kirjassa moni tapahtuma sidotaan juuri tämän elämään ja se tuo itse kirjaan kivalla tavalla lisää elävyyttä.

Esineiden yksityiskohdat pääsevät hienosti kirjassa esille.

Vaikka kultasepät olivat tärkeässä asemassa, niin suurin osa ihmisistä osasi itsekin tehdä jonkin verran metallitöitä. Taito oli verrannainen muihin kotitöihin, eikä samalla tavalla ammattilaisten privaattia leikkikenttää, kuten nykypäivänä. Esimerkiksi yksinkertaiset valutyöt ja napit onnistuivat taitavalta kotisepältäkin ja näissä valuissa käytettyjä muotteja on löytynyt Suomesta jonkin verran.

Näin ollen tiedetään, että jo rautakaudella osattiin tehdä valutöitä. Vanhimmat valukuppien palaset ovat löytyneet Kajaanin Äkälänniemestä ja ne ovat ajoitettu noin 200-luvulle jaa. Silloin sepät olivat erittäin arvostettuja ja näihin suhtauduttiin uskonnollisella kunnioituksella. Nämähän kuitenkin muovasivat luontoa itsessään ihmisten omiin tarkoituksiin.

Hopeinen ehtoollismalja Porvoosta. Noin 1230
Kulta- ja hopea-aarteiden esittely kirjassa oli itselleni sen parasta antia. Suomesta tunnetaan kulta- ja hopeaesineitä vuosien 1200-1600 väliseltä ajalta yli neljäsataa kappaletta. Uskonpuhdistuksen aikaan Suomesta vietiin Kustaa Vaasan toimesta iso osa aarteista pois.

Kirjassa selvitetään melko yksityiskohtaisesti millaisia esineitä aarteistoomme kuului ja missä ne sijaitsivat. On hienoa katsella kuvia näistä esineistä kun kuvat ovat kerrankin todella korkealaatuisia. Yksityiskohdat tulevat esiin ja kultaseppien varsinainen kädenjälki on kirjassa nähtävissä selkeästi.

Useat aiheet olivat luonnollisesti uskonnollisia, mutta on mielenkiintoista miten esimerkiksi tietyt trendit jatkuitvat ammattiryhmän sisällä vuodesta toiseen.

Jos vähänkään kiinnostaa historia, käsityöt, design tai suomalainen kulttuuri, niin suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa. Ihan jo vaikka pelkästään esineiden ihastelun kannalta.




Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä, 2015, Visa Immonen, Maahenki, arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.