10.9.2020

Autio ranta - Linda Olsson



Autio ranta on kirjeromaani, jossa käydään läpi menetyksen tuomia ajatuksia ja tunteita. Kirja pyrkii monelta suunnalta vetoamaan lukijan tunteisiin, mutta on lopulta kevyttä luettavaa, jonka pääpaino on selviytymisen ja toivon teemoissa.

Linda Olsson on alunperin tukholmalainen kirjailija, joka asuu Aucklandissa, Uudessa-Seelannissa. Tältä on aikaisemmin ilmestyneet muun muassa teokset Laulaisin sinulle lempeitä laulujaSisar talossani ja Kun mustarastas laulaa.

Linda Olsson. Kuva: Gummerus kustannus

Autio ranta alkaa kirjeellä Peterille. Siinä Helga kertoo miten tämä on antanut näiden talon pois ja kuvailee sitä helpotusta, jota siitä tuntee. Samalla Helga tuntuu etsivän Peteriltä ymmärrystä ja jonkinlaista päätöstä.

"Istuessani korituolissa tänään erotin jokaisen yksityiskohdan ympärilläni. Talon ja sisustuksen. Ne olivat pelkkää materiaa, vain esineitä. Ne eivät kertoneet mitään tapahtuneesta. Näin vain talon. Ja muutamia huonekaluja. Puutarhan. Näinköhän ymmärrät, kuinka helpottavaa se oli. Toistan itseäni, mutta minun täytyy sanoa se vielä kerran. Olen huojentunut. Alan viimeinkin nähdä lopun. Kenties jopa sellaisen lopun, josta on mahdollisuus päästä eteenpäin."

Talon lisäksi Helga jättää hyvästejä sen lähellä sijaitsevalle Hamilton Beachille. Kirjassa ikävä ja luopuminen käsitellään sekä ihmisten että paikkojen kautta ja lukiessani tuli väistämättä mieleen Helmi Kajasteen Rakenna, kärsi ja unhoita, jossa tuota rakennusten, tilojen ja ihmiselämän sidettä avataan hienosti.

"Siristin silmiäni auringonpaisteessa ja suojasin niitä kädelläni. Vasta silloin, seisoessani siinä viimeistä kertaa, tunsin todella näkeväni kaiken. Ehkä näin nyt kaiken niin selvästi siitä syystä, etten enää ollut täysin läsnä? Olin jo ulkopuolella. Matkalla. Nyt saatoin heittää hyvästit Hamilton Beachille."

Helgan tarve kommunikointiin Peterin kanssa on käsinkosketeltavaa ja kirjeen muoto vain korostaa tuon kommunikaation yksipuolisuutta. Lopulta kirjoittaminen on tavallaan Helgan kommunikointia itsensä kanssa ja Peterin rooliksi jää jonkinlainen muistojen vahvistus. Kuten Helga kirjoittaa:

"Kun minä nyt istun tässä kirjoittamassa, niin luulen, että jos kaksi ihmistä muistaa saman ajan ja paikan, on ehkä vähän helpompaa saavuttaa absoluuttinen totuus."

Kirja vie lukijan lopulta yllättäviinkin suuntiin ja sen melankolinen sävy on erinomaisen tarttuvaa. Olssonin sanojen voima piilee erityisesti siinä miten tämä rakensi kirjan paikoista aitoja ja eläviä ja miten kirjan loputtua noita paikkoja jää itsekin oikeasti kaipaamaan. Muisti on siitä ailahteleva, että sitä pystyy huijata kaipaamaan asioita, joita ei ikinä ole nähnytkään.

"Vai ovatko muistikuvamme erilaisia yksinkertaisesti siitä syystä, että kaksi ihmistä ei voi koskaan kokea mitään täsmälleen samoin tavoin? Sitähän emme milloinkaan saa tietää."





Linsa Olsson, 2020, Autio ranta (alk. Hamilton Beach), suom. Anuirmeli Sallama-Lavi, Gummerus






*mainoslinkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti