26.8.2018

Brett Anderson - Hiilenmustat aamut




Hiilenmustat aamut on Suede-yhtyeen laulajan Brett Andersonin muistelmateos, jossa tämä käsittelee aikaa ennen bändinsä läpimurtoa. Kirja on kuvaus tavallisesta nuoresta, jonka elämän ongelmat ja ympäristön harmaus antoivat voimaa luovuudelle.

Brett Anderson kasvoi brittiläisessä pikkukaupungissa Sussexissa. Elämää värittivät normaalit esikaupungin huolet. Ystävät ja perhe ovat isossa osassa kuten myös köyhyys ja syvä ulkopuolisuuden tunne. Sen sijaan juhlat, kultalevyt ja maine ovat kirjasta poissa. Anderson ei selkeästi pitänyt sitä tärkeänä tai mielenkiintoisena. Hän aloittaa kirjansa sanoilla: "Tämä kirja kertoo epäonnistumisesta".

Epäonnistumisen sijaan näin itse tekstissä kuitenkin lähinnä kovia olosuhteita. Andersonin perhe oli köyhä. Hän kuvaa takalla ja pienellä öljylämmittimellä lämmitettävää taloa nostalgiseen sävyyn kuin jollain tapaa vielä kaipaisi sinne. Toisaalta juuri noita kylmiä aamuja hän kutsuu hiilenmustiksi aamuiksi. Kun hippiäiti yritti pitää tulta yllä ja ompeli lapsille uusia vaatteita.

Tähän taustaan nähden Anderson tuntuu asettavan ylpeästi oman ulkopuolisuuden kokemuksensa. Tavallisuudesta ja harmaudesta nousi hän; epätahtiin kulkeva ja omanlainen nuori. Tämä ei kuitenkaan ollut helppoa aikana kun ympäristön odotukset olivat vielä jyrkempiä kuin nykypäivänä.

"Luulen että testailin tuona aikana omia rajojani ja kynnyksiäni niin kuin nuoret miehet tekevät, haastoin itseäni yrittäessäni jäljitellä sitä, mitä kuvittelin maskuliinisuuden olevan, visiota, joka kulkeutui minulle tyypillisiä kanavia pitkin mutta vääristyi ankean satelliittikaupunkini peittelemättömästä jätkäkulttuurista."
Bret Anderson. Kuva: Ed Webster

Suede on bändinä mielenkiintoinen, mutta jäi kirjassa hieman sivurooliin ja ehkä hyvästä syystä. Anderson tuntuu pitävän nuoruusvuosiaan jollain tapaa puhtaampana hiilenmustine aamuineen. Ehkä jopa samalla hieman halveksien elämää läpimurron jälkeen. Tämä kirja on nostalgiatrippi aikaan ennen kuuluisuutta ja sen mukanaan tuomia houkutuksia.

Anderson on ihminen, jolla on upea ja omituinen ääni sekä runollinen tapa ilmaista itseään. Tämä kirja toimii siksi dokumenttina ihmisestä, bändin jäsenestä sekä aikakaudesta, mutta myös taideteoksena itsessään.

"Rehellisesti sanottuna olen aina vaalinut tuota ulkopuolisuuden tunnetta - tervettä kunnioituksen puutetta - ja uskonut, että syrjästä kuuluvissa äänissä on totuudellisuutta ja että heti kun taiteilija hyväksytään täysin ja otetaan osaksi eliittiä, hänet on jotenkin kuohittu."


Brett Anderson, 2018, Hiilenmustat aamut, Sammakko, arvostelukappale




7 kommenttia:

  1. Hmm. Kuulostaapa kovin maskuliiniselta kirjalta. Mitähän siitä saisi irti suomal. keski-ik. naisihminen, jolle ko. bändin musiikki ei ole lainkaan tuttua? Voisi olla mielenkiintoinen lukukokemus.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavan kuuloinen kirja, vaikka ajatukset ovatkin aika kliseisiä. Taiteilijan työ on puhdasta vain, jos se syntyy kurjuudesta. Ennen asiat olivat paremmin. Ryysyistä rikkauksiin. Oman nuoruuden haikailua.

    VastaaPoista
  3. Hmmm... nyt tuntuu tulevan erilaisia muusikko-elämäkertoja vastaan ihan solkenaan. Harmillisesti minä olen vähän kohderyhmän ulkopuolella, kun en tästäkään bändistä tiedä yhtään mitään, kirjoittajasta itsestään puhumattakaan. Pitänee mennä kysymään pojalta lisätietoja...

    VastaaPoista
  4. Sueden musiikki on minulle oikea musta aukko, valitettavasti, mutta muusikkojen elämäkerrat ovat aina kiinnostavia! Olen lukenut niitä nyt enemmänkin viime aikoina, parhaillaan on menossa Aretha Franklinista kirjoitettu elämäkerta. Tosin olen huomannut, että omaelämäkertojen suhteen kannattaa olla vähän varovainen, (varsinkin?) muusikot tekevät niistä mielellään oman imagonsa jatkeita ja jättävät pois vähemmän mieluisia puolia. Tai ehkä se pätee kaikkiin omaelämäkertoihin... /Mari

    VastaaPoista
  5. Suede on eräs nuoruuteni lempibändejä ka kuuntelen sitä joskus vieläkin. Tästä kirjasta en tiennytkään, mutta toisaalta en yleensä innostu julkkisten elämäkerroista. Tämä voisi kyllä olla poikkeus, kun on selkeästi muistelmateos ja nimenomaan ajalta ennen kuuluisuutta. Nuo valitsemasi sitaatit kuulostavat kieltämättä kliseisiltä, mutta toisaalta silti ymmärrän (ei ole sama asia kuin olla samaa mieltä tmv.) ajatusta niiden taustalla.

    VastaaPoista
  6. Ajattelin ihan ensin, että onpas kliseistä: tarina työläiskaupunginosan kasvatin tiestä tähtiin. Mutta eihän tämä taida aivan sellainen tarina ollakaan. Jäi jollakin tapaa kiinnostamaan, tietty ulkopuolisuuden tunne on meille maalla kasvaneille tyypillinen olotila urbaanissa ympäristössä, joten ehkä tässä olisi jotakin tarttumapintaa.
    Suede ei ole sinänsä kovinkaan tutti bändi, mutta muutamat biisit ovat hyviä ja tykkään Ansersonin soundista.

    VastaaPoista
  7. Tämä Sueden Anderson kiinnostaisi enemmän kuin vaikkapa Antti Tuisku, mutta enpä aio tätäkään elämäkertaa lukea. Sen verran vierasta on Suiden musiikki, vaikka juuri ja juuri nimen tunnistan. Sen sijaan min lukulistallani on jo pari vuotta ollut Bruce Springsteenin elämäkerta. Liki ainoa rokkari, jonka kirja ohittaisi esim. kirjailijaeläkerrat tai klasaritarinat, niin fakkiutunut olen.

    VastaaPoista