10.4.2015

Miesten kirjakritiikki ja naisten kirjabloggaus?






Guardian uutisoi tiistaina miten kirjallisuukritiikki on pääsääntöisesti miesten kirjoittamaa, miesten kirjallisuudesta. Tänään myös Helsingin Sanomat tarttui aiheeseen ja huomasi saman epätasapainon omassa toiminnassaan. Räikeimmäit erot miesten hyväksi olivat The London Review of Booksilla (78% mieskriitikoita) ja The New York Review of Booksilla (74% mieskriitikoita). Hesarilla verrattain mieskriitikoiden osuus oli 64%.

Luvut ovat kuitenkin Helsingin Sanomien mukaan ainakin tasoittumassa ja itsekään en tässä näe varsinaista syytä nousta barrikadeille. Lähinnä näen trendin mielenkiintoisena. Naiset ovat kirjojen suhteen tärkeämpi kuluttajaryhmä ja lukijoina siis ylittävät lukumäärällisesti miehet. Samoin naisten kirjoittama kirjallisuus valtaa yhä enemmän bestseller-listoja. Missä siis naiskriitikot ovat?

Entä seuraako tämä trendi myös kirjablogien maailmaan? Jos kerran kaupallisessa mediassa kirja-arvostelut ovat miesten käsialaa, niin ehkä olisi loogista ajatella lukujen seuraavan myös ei-kaupalliselle puolelle.

Kävin läpi Facebookin Kotimaiset Kirjablogit-ryhmän luettelon, joka on hyvin kattava listaus maamme kirjablogien kentästä. Katsoin joka kolmannen blogin kirjoittajan tiedot ja tämän otannan perusteella laskin kuinka suuri osa suomalaisista kirjablogeista on naisten laatimia.

Oli hieman yllättävää, että nyt tuloksena olikin jopa 91 % naisbloggaajia. Miesten laatimat kirja-arvostelut kattaisivat siis vain noin 9% Suomen blogikentästä. Kyseessä on siis melkoinen ero kaupallisen median tuottamiin arvosteluihin.

Bloggaajat eivät kuitenkaan ole kriitikoita. Emme tuota ammattimaista sisältöä vaan sijoitumme jonnekkin kriitikoiden ja lukijoiden hämärään välimaastoon. Näin ollen luvut täsmäävät. Naiset lukevat enemmän, joten naiset tuovat ajatuksiaan kirjoista herkemmin myös blogimaailmaan.

Toisaalta voisi olettaa, että kirja-arvostelun laatiminen ammattimaisesti ja harrastusmielessä noudattaisi edes jonkin verran samankaltaisia kaavoja myös sukupuolijakautumaltaan. Missä ovat siis miesbloggaajat?

En lähde arvuuttelemaan vastauksia näiden erojen syiksi. Taide itsessään ei katso sukupuolikiintiöitä ja harvoin kirjaan tarttuessa ensimmäinen valintaperustelu on kirjailijan sukupuoli. Haluan vain tuoda esiin miten tämänkaltaisia näennäisen sattumanvaraisia tilastollisia eroja silti syntyy.

Olen itse pyrkinyt lisäämään naiskirjailijoiden määrä lukulistallani tänä vuonna. Tästä huolimatta olen huomannut, että se 60 %:n ylivalta mieskirjailijoilla vain säilyy listallani tietoisista ponnisteluista huolimatta. Syytä tälle en rehellisesti voi sanoa löytäneeni.

Erona kaupallisen kritiikin ja kirjabloggauksen välissä voisi kuitenkin nähdä tietynlaisena intohimona tekemiseen. Kirjablogin kirjoittajalta vaaditaan pääsääntöisesti aitoa rakkautta lukemiseen. Analyyttisen mielen lisäksi halutaan kuulla myös bloggaajan oma, persoonallinen ääni. Ehkä tästä löytyy se ero. Jostain syystä naiset tuntevat suuremmin kirjoja kohtaan? Tai miehet eivät halua näyttää tunteitaan edes kirjoja kohtaan julkisesti? Paitsi jos siitä maksetaan tietty.



2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen bloggaus. En ole koskaan ajatellut tuota kriitikoiden osuutta, mutta sen olen havainnut (ja lukenut esimerkiksi Rivien välissä -kirjasta, että suurin osa kirjabloggaajista on naisia).

    VastaaPoista
  2. Jos karkeasti ja stereotyyppisesti(?) ajatellaan ja kritikointi nähdään "vakavana tekemisenä" ja bloggailu "kivana puuhailuna", niin ehkäpä näin selitetään nämä sukupuolijakaumat. Naisbloggaaja kertoo mielipiteensä lukemastaan ja toivoo verkostoituvansa muiden kanssa; mieskriitikko jyrähtää arvovaltaisesti ja osoittaa paikkansa valta-asemassa.

    VastaaPoista