perjantai 21. marraskuuta 2014

Dekkaria lukemassa - Åke Edwardsonin Menneisyyden Viesti



 
Åke Edwardson, Menneisyyden Viesti, 2014, Like, Arvostelukappale

Päätin lähteä mahdollisimman kauas mukavuusalueeltani, joten pakkasin mukaani Åke Edwardsonin dekkarin Menneisyyden Viesti (alk. Marconi Park)(2014). Olen lukenut pari Agatha Christietä ja jonkin Harjunpään, mutta perinteiset dekkarit ovat pysytelleet poissa lukupinoistani. Periaatteessa olen pitänyt niitä "kevytkirjallisuutena", jota nautitaan lähinnä paremman puutteessa. Heti alkuun pitää sanoa, että käsitykseni dekkareista ei ehkä radikaalisti muuttunut Åken kirjankaan jälkeen, mutta sain siitä jotain muuta irti. En nimittäin halua enää jättää kirjoja lukematta vain niiden keveyden vuoksi. Mitä pahaa lopulta on joskus vain heittää jalat ylös ja nauttia kliseistä ja mutkattomasta menosta. Tätä Åke minulle lopulta tarjoilikin.


Halusin kliseitä. Tummia katuja, vaarallisia tilanteita, jazzia ja viskihuuruja. Heti ensimmäisiltä sivuilta huomasin, että toiveisiini tullaan vastaamaan. Päähenkilö Erik Winter on jazzia ja viskejä rakastava komisario, joka vaipuu väliajoin tummiin ajatuksiin. Olen innoissani. Tämä on kuin seuraisi film noir-leffaa ja näen kirjan ihmiset koko ajan sälekaihtimien varjoissa. Dialogia on kirjassa paljon ja se on niin kaurismäkimäistä, että Kaurismäkikin pitäisi sitä pelkistettynä. Sanat töksähtelevät hahmojen puhuessa toisiaan vasten ja kaikki ihmiset ovat avaavat sisimpänsä samantien ja rehellisesti. Mieleen tulee toisinaan jopa Samuel Beckett Åken hahmojen vuorovaikutusta seuratessa.

Hyppäsin Erik Winterin tarinaan kesken matkaa jota oli kestänyt jo 12 kirjan verran. Olen siis pelkkä satunnainen matkustaja Åken kyydissä ja tämä luonnollisesti vaikutti lukukokemukseeni. Ehkä kirja ei olisi minulle niin kevyt, jos olisin eläytynyt Winterin elämään alusta asti. Tämän suhden Espanjassa asuvaan perheeseensä ja tummaan menneisyyteensä vei kuitenkin mukanaan ja voisin kuvitella tunteen olevan vielä syvempi niille, jotka todella tuntevat Winterin. Hahmoa kuvailtiin vähäsanaisesti, mutta selkeästi sillä ei ole väliä koska jo yhden kirjan jälkeen voin nähdä tämän selkeästi edessäni. Onhan se hahmo, jonka olen jo sadoissa elokuvissa nähnyt aiemminkin. Synkkä komisario tehtävän kimpussa.

Winterin tehtävä kirjassa oli selvittää murhasarjaa, jonka motiivit tuntuivat löytyvän jostain kaukaa menneisyydestä. Samalla tämän yksityiselämä tuntui olevan jonkinlaisessa kriisissä ja toi tarinaan jonkin verran syvyyttä. Tapahtumapaikkana toimi Göteborg, jonka maisemia Åke melko tehokkaasti maalaili lukijan mieleen. Välillä käytiin Tukholmassakin ja oli mukava tunnistaa välillä maisemia, joissa Winter pyöri. Oman lisämausteensa kirjaan toivat erilaiset kuvaukset ruosta, viskeistä ja musiikista, joihin Winter on erityisen mieltynyt. Jotkut saattava pitää näitä turhan triviaaleina yksityiskohtina, mutta itse olisin voinut lukea Winterin pohdintoja näistä aiheista sivukaupalla.

Kirja viihdytti. Oli virkistävää muistaa, että joskus se on kirjan tärkein tehtävä. Ei myöskään tarvitse ajatella, että Åkea lukiessa täytyy täysin heittää aivot narikkaan sillä teksti ei missään nimessä ollut huonoa. Välillä koko ihmiselämä alistettiin joukoksi syy- ja seuraussuhteita, mutta tämä kuului Åken rytmiin. Juuri tämä rytmi on tärkeää Winterin tarinassa. Sen mukaan täytyy vain osata ja uskaltaa hypätä. Tämän tarinassa on tehokkuutta. Siinä ei jäädä pohtimaan asioita vaan asioita todetaan. Dialogi seuraa samaa kaavaa ja otin keskeltä kirjaa melko sattumanvaraisesti näytteen siitä:


"Etkö ole naimisissa?"
"Olen... Tai en..."
"Etkö tiedä?"
"Vaimoni on muuttanut pois", Ringmar sanoi.
"Sepä ikävää."
Ringmar ei vastannut.
"Sellainen on aina ikävää", Bersér sanoi.
"Miksi sinä ja Mårten erositte?"
"Se ei liity tähän."
"Mihin? Murhaan vai Gustavin katoamiseen?"
"Se ei liity tähän mitenkään."


Tapasin Åken kirjamessuilla ja sain kirjaani omistuskirjoituksen. Täytyy mainita Åken olevan todella mukavan oloinen tyyppi luonnossa tavattuna ja olisi vaikea kuvitella hänen itsensä käyvän ylläolevan kaltaista dialogia. Hän on pikemminkin kuin vastakohta kirjoittamilleen hahmoille avoimena ja hassuttelevana kirjailijana. On mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan hän tulee seuraavissa kirjoissaa menemään. Uutta Winter-tarinaa ei ilmeisesti ainakaan ole vielä odotettavissa. En välttämättä lähde myöskään aikaisempia Winterin tarinoita lukemaan, mutta olen aika varma, että mahdolliset uudet tarinat tulee kuitenkin luettua. Sen verran jäin arvuuttelemaan mitä tämän tulevaisuuteen kuuluu. Outoa jopa, miten Åke sai minut välittämään tästä kliseisestä, synkästä komisariosta näinkin paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.