sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Tunnelmallinen Sananäyttämö Porvoon Taidetehtaalla



Porvoon taidetehtaalla järjestettiin eilen kirjallisuus- ja teatteriklubi Sananäyttämö. Ilta koostui kirjailijoiden ja näiden teosten esittelyistä, ajankohtaisten aiheiden puimisesta sekä erityisistä sanan ja kirjallisuuden yhdistävistä näytöksistä, joissa kirjoja tuotiin eloon näytelmän keinoin. Taidetehdas on täydellinen paikka tämänkaltaiseen tapahtumaan. Siellä kulttuuri elää ja hengittää ja oli hienoa nähdä miten suuri halli pystyi tarjoamaan niin intiimin tilaisuuden. Tarjolla oli viiniä ja tapasta ja halutessaan Taidetehtaan Vitriinissäkin pystyi nauttimaan pikkusuolaista.



Klubin alkaessa paikalle oli kertynyt pieni määrä ihmisiä. Tunnelma oli sen verran tiivis, että esimerkiksi puhelinta ei kehdannut ottaa esiin twiittaillakseen. Joku olisi varmasti huomannut. Vähitellen osa yleisöstä olleista ihmisistä alkoi valumaan lavalle päin ja tunnistautuivat tapahtuman järjestäjiksi. Näistä Tero Liukkonen haastatteli Riina Katajavuorta, joka on kirjoittanut kirjan "Wenla Männistö", Juha Itkosta, joka on kirjoittanut kirjan "Ajo" ja Aleksis Salusjärveä, joka on varmasti monelle blogaajalle tuttu mm. Luutii-blogin kautta ja nyt myös Kiiltomadon päätoimittajana. Kirjoja ja kirjailijoita puitiin aikansa ja tämäkin oli toki mielenkiintoista. Etenkin se Itkosen kirjoittama Ajo päätyy varmasti jossain vaiheessa pöydälleni odottamaan lukemista. Kirjailijoiden välinen vapaa keskustelu oli kuitenkin mielestäni illan parasta antia.

Keskustelu äityi yllättävän vilkkaaksi ja antoisaksi. Etenkin Salusjärven havaintoja kirja-alasta kuunteli erityisen mielellään. Illan aikana käsiteltiin muun muassa sitä, pitäisikö kirjailijoiden ottaa enemmän kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, missä kunnossa suomalainen kirjamyynti on ja mitä kuuluu kirjallisuuden kritiikille nykypäivänä. Tottakai viimeksi mainitun yhteydessä käsiteltiin siis myös kirjablogeja ja niiden roolia kirjojen markkinoinnissa. Oloni oli kuin kaksoisagentilla. Olin tullut tapahtumaan enemmän lukijan, kuin bloggarin roolissa ja nyt tuntui kuin salakuuntelisin keskustelua, jossa puhutaan minusta. Kirjabloggaajat eroteltiin heti oikeista kriitikoista ja hyvä niin. Jos kirjoittaisin arvosteluja, niin ottaisin niihin huomattavasti objektiivisemman asenteen kuin nyt teen. Tällä hetkellä kirjoitan mitä haluan ja miten haluan ja se onkin blogaamisen idea. Varsinaisten kirjallisuuskritiikkien tason ja myös pituuden huomattiin kuitenkin yleisesti vähentyneen. Blogit ja sosiaalinen media nähtiin tärkeänä kanavana ja tätä pidettiin niin uhkana, kuin mahdollisuutenakin. Kuitenkin jostain syystä tuli keskustelusta kuva, että internetissä tapahtuva kirjallisuudesta puhuminen olisi jotain yhdestä suunnasta tulevaa informaatiota massoille vaikka mielestäni kyse on puhtaammin keskustelevasta kritiikistä ja mielipiteiden jaosta. Lukijoiden ja kirjailijoiden kohtaaminen nähtiin positiivisena ja pienten kirjatapahtumien lisääntyminen innostavana. Pelkät joka vuotiset kirjamessut eivät ole enää se ainoa paikka kohdata lukijoille vaan juuri tämän tyyliset pienet klubit ovat nostamassa suosiotaan.

Ilta oli jaettu kätevästi osiin ja oli helppo valita itse mihin kaikkiin tapahtumiin halusi osallistua tai halusiko vaikka lopettaa illan lyhyempään ja osallistua viereisessä salissa alkaneeseen burlesque-showhun. Itse osallistuin siis aiemmin mainittuihin keskusteluihin ja lähdin tekemään tiettyjä salaisia jouluun liittyviä ostoksia. Palasin takasin myöhään illalla kun Salusjärvi haastatteli Maria Peuraa tämän kirjan "Ja Taivaan Tähdet Putoavat" tiimoilta. Haastattelu oli mielenkiintoinen, mutta tuntui kuin Salusjärvi olisi kertonut jatkuvasti Peuralle tämän kirjasta ja sen tulkinnoista ja Peura jättäytyi vain myöntäilemään haastattelijaa. Jäi siis vaikutelma kuin kirjailijalla ei olisi omaa vahvaa sanomaa kirjassaan (huomioi kuitenkin, että kirja on minulta kuitenkin lukematta).

Peuran kirja heräsi eloon kun näyttelijät saapuivat lavalle. Pekka Peura, Ria Kataja, Katja Kaulanen ja Maria Peura itse esittivät kohtauksen tämän kirjasta. Tunnelma oli juuri sopiva. Kaikki neljä näyttelijää istuivat lavalla isoissa nojatuoleissa ja esittivät vuorosanansa niin luontevasti, että se tuntui siltä ääneltä oman pään sisällä hyvää kirjaa lukiessa. Kello oli jo paljon, sali oli pimeä lavan valoja ja pöytien kynttilöitä lukuunottamatta. Viinilasit olivat tyhjiä ja ihmiset silminnähden rentoutuneita eikä missään vaiheessa herännyt tarvetta istua suorassa ja vain näytellä kiinnostunutta.

Toivon sananäyttämöiden saaneensa nyt ensikipinän ja odotan mielenkiinnolla mitä ensi vuodelle keksitään. Taidetehtaan hyödyntäminen myös sanataiteelle on loistava idea. Sen tunnelma on kuin luotu kirjallisuudelle. Suosittelen myös Helsingistä päin ihmisiä saapumaan seuraavaan iltaan ja henkilökohtaisesti takaan sen olevan vaivan arvoista tai maksan lippusi takaisin. Olettaen siis, että tapahtuma on myös ensi kerralla ilmainen.

torstai 27. marraskuuta 2014

Tasa-arvoinen Avioliittolaki ja 5 Kirjasuositusta




Huomenna eduskunta äänestää tasa-arvoisesta avioliittolaista. Onko tämä aihe, jota tulisi käsitellä pahaisessa kirjablogissa? Kuuluuko rakkaus ja kirjallisuus samaan aihepiiriin? No kuuluu. Kirjallisuus on lähde, joka pitää yllä rakkauden kulttuuria ja tuo ihmisille tietoiseksi myös itselleen vieraita kulttuureja. Kirjallisuus avartaa mieltä ja saa huomaamaan miten oman lähiympäristön tapa elää elämää ei aina tarvitse olla se ainoa tapa.

Se perhe, jossa on isä, äiti ja pari lasta alkaa olemaan vähemmistössä. Arvojärjestelmä, joka puolustaa tätä mallia ainoana oikeana edustaa siis väistämättä elitististä valtajärjestelmää. Juuri vallasta tässä onkin kyse. Kun lailliset oikeudet alkavat nykyään olla homo- ja heteropareilla lähes samankaltaiset, ovat tämänkaltaiset käsitteillä leikkimiset, kuten rekisteröity parisuhde, lähinnä isompien suorittamaa kiusaamista pienempien kustannuksella.

Kirjallisuus ei toimi kuten politiikka. Sen tehtävä ei ole luoda tiukkoja sääntöjä ja lakeja kuten eduskunnassa tehdään. Kirjallisuus vaikuttaa kuitenkin niihin arvoihin ja tunteisiin, jotka myös eduskunnan keskustelua tuntuvat ohjaavan. Voltairen, Orwellin ja Hitchensin tyyliset kirjailijat kyseenalaistivat valtakulttuureja ja kirkkoa. Näiden lukeminen tuo esiin yleisten käsitteiden mielettömyyksiä sekä yhteiskunnallisten rakenteiden epäkohtia. On esimerkiksi järjetöntä, että vielä omana aikanamme edes keskustelemme onko jokin ryhmä tasaveroinen toisen ryhmän kanssa pelkästään erilaisten ominaisuuksien vuoksi. Näitä vanhoillisuuden linnakkeita ei ole enää olemassa montaa länsimaissa, mutta sitäkin tärkeämpää on päästä niistä viimein eroon.


Itselleni tasa-arvoisessa avioliittolaissa ja sen läpimenemisessä ei ole kyse pelkästään kaikkien oikeudesta avioliittoon. Kyse on laajemmin ahdasmielisyyden ja epäoikeudenmukaisuuden yleisestä kitkemisestä. Tähän tarvitsemme oikeasti tietoon pohjautuvaa ja historian tuntevaa keskustelua. Tätä voisi edesauttaa esimerkiksi lukeminen. Seuraavaksi esittelen viisi esimerkkiä, joilla aloittaa lukulistaa aiheesta:





Tuula Juvonen: Varjoelämää ja Julkisia Salaisuuksia: Homoseksuaalisuuden rakentuminen sotienjälkeisessä Suomessa (2002, Vastapaino).
Loistavia kertomuksia haastattelujen kautta sekä yhteiskunnallista pohdintaa homoseksuaalisuuden historiasta etenkin Tampereella.







Robert Aldrich: Rakkaus Samaan Sukupuoleen: Homoseksuaalisuuden Historia (2006, Multikustannus).
Coffeetable-tyylinen kirja, mutta äärimmäisen kattava. Eräänlainen homoseksuaalisuuden tietosanakirja.



Riki Anne Wilchins: Queer Theory, Gender Theory: An Instant Primer (2004, Alyson Books).
Hieman mietin laitanko tätä listaan, mutta vaikka teksti on välillä tuskaista, niin tästä löytyy silti joitain hyviä havaintoja ja faktoja sukupuolesta.



David Sedaris: Me Talk Pretty One Day (2001, Little, Brown and Company).
Sedaris tuo todella hauskalla tavalla esiin normaalin, homoseksuualin miehen elämää (tästä kirjailijasta blogissa vielä pidemmin myöhemmin).



Judith Butler: Gender Trouble (1989).
Koska tätä listaa ei voisi hyvällä omallatunnolla tehdä ilman kyseistä teosta.





Ja hei, nähdään huomenna eduskuntatalolla! Lisäinfoa mielenosoituksesta täällä.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Dekkaria lukemassa - Åke Edwardsonin Menneisyyden Viesti



 
Åke Edwardson, Menneisyyden Viesti, 2014, Like, Arvostelukappale

Päätin lähteä mahdollisimman kauas mukavuusalueeltani, joten pakkasin mukaani Åke Edwardsonin dekkarin Menneisyyden Viesti (alk. Marconi Park)(2014). Olen lukenut pari Agatha Christietä ja jonkin Harjunpään, mutta perinteiset dekkarit ovat pysytelleet poissa lukupinoistani. Periaatteessa olen pitänyt niitä "kevytkirjallisuutena", jota nautitaan lähinnä paremman puutteessa. Heti alkuun pitää sanoa, että käsitykseni dekkareista ei ehkä radikaalisti muuttunut Åken kirjankaan jälkeen, mutta sain siitä jotain muuta irti. En nimittäin halua enää jättää kirjoja lukematta vain niiden keveyden vuoksi. Mitä pahaa lopulta on joskus vain heittää jalat ylös ja nauttia kliseistä ja mutkattomasta menosta. Tätä Åke minulle lopulta tarjoilikin.


Halusin kliseitä. Tummia katuja, vaarallisia tilanteita, jazzia ja viskihuuruja. Heti ensimmäisiltä sivuilta huomasin, että toiveisiini tullaan vastaamaan. Päähenkilö Erik Winter on jazzia ja viskejä rakastava komisario, joka vaipuu väliajoin tummiin ajatuksiin. Olen innoissani. Tämä on kuin seuraisi film noir-leffaa ja näen kirjan ihmiset koko ajan sälekaihtimien varjoissa. Dialogia on kirjassa paljon ja se on niin kaurismäkimäistä, että Kaurismäkikin pitäisi sitä pelkistettynä. Sanat töksähtelevät hahmojen puhuessa toisiaan vasten ja kaikki ihmiset ovat avaavat sisimpänsä samantien ja rehellisesti. Mieleen tulee toisinaan jopa Samuel Beckett Åken hahmojen vuorovaikutusta seuratessa.

Hyppäsin Erik Winterin tarinaan kesken matkaa jota oli kestänyt jo 12 kirjan verran. Olen siis pelkkä satunnainen matkustaja Åken kyydissä ja tämä luonnollisesti vaikutti lukukokemukseeni. Ehkä kirja ei olisi minulle niin kevyt, jos olisin eläytynyt Winterin elämään alusta asti. Tämän suhden Espanjassa asuvaan perheeseensä ja tummaan menneisyyteensä vei kuitenkin mukanaan ja voisin kuvitella tunteen olevan vielä syvempi niille, jotka todella tuntevat Winterin. Hahmoa kuvailtiin vähäsanaisesti, mutta selkeästi sillä ei ole väliä koska jo yhden kirjan jälkeen voin nähdä tämän selkeästi edessäni. Onhan se hahmo, jonka olen jo sadoissa elokuvissa nähnyt aiemminkin. Synkkä komisario tehtävän kimpussa.

Winterin tehtävä kirjassa oli selvittää murhasarjaa, jonka motiivit tuntuivat löytyvän jostain kaukaa menneisyydestä. Samalla tämän yksityiselämä tuntui olevan jonkinlaisessa kriisissä ja toi tarinaan jonkin verran syvyyttä. Tapahtumapaikkana toimi Göteborg, jonka maisemia Åke melko tehokkaasti maalaili lukijan mieleen. Välillä käytiin Tukholmassakin ja oli mukava tunnistaa välillä maisemia, joissa Winter pyöri. Oman lisämausteensa kirjaan toivat erilaiset kuvaukset ruosta, viskeistä ja musiikista, joihin Winter on erityisen mieltynyt. Jotkut saattava pitää näitä turhan triviaaleina yksityiskohtina, mutta itse olisin voinut lukea Winterin pohdintoja näistä aiheista sivukaupalla.

Kirja viihdytti. Oli virkistävää muistaa, että joskus se on kirjan tärkein tehtävä. Ei myöskään tarvitse ajatella, että Åkea lukiessa täytyy täysin heittää aivot narikkaan sillä teksti ei missään nimessä ollut huonoa. Välillä koko ihmiselämä alistettiin joukoksi syy- ja seuraussuhteita, mutta tämä kuului Åken rytmiin. Juuri tämä rytmi on tärkeää Winterin tarinassa. Sen mukaan täytyy vain osata ja uskaltaa hypätä. Tämän tarinassa on tehokkuutta. Siinä ei jäädä pohtimaan asioita vaan asioita todetaan. Dialogi seuraa samaa kaavaa ja otin keskeltä kirjaa melko sattumanvaraisesti näytteen siitä:


"Etkö ole naimisissa?"
"Olen... Tai en..."
"Etkö tiedä?"
"Vaimoni on muuttanut pois", Ringmar sanoi.
"Sepä ikävää."
Ringmar ei vastannut.
"Sellainen on aina ikävää", Bersér sanoi.
"Miksi sinä ja Mårten erositte?"
"Se ei liity tähän."
"Mihin? Murhaan vai Gustavin katoamiseen?"
"Se ei liity tähän mitenkään."


Tapasin Åken kirjamessuilla ja sain kirjaani omistuskirjoituksen. Täytyy mainita Åken olevan todella mukavan oloinen tyyppi luonnossa tavattuna ja olisi vaikea kuvitella hänen itsensä käyvän ylläolevan kaltaista dialogia. Hän on pikemminkin kuin vastakohta kirjoittamilleen hahmoille avoimena ja hassuttelevana kirjailijana. On mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan hän tulee seuraavissa kirjoissaa menemään. Uutta Winter-tarinaa ei ilmeisesti ainakaan ole vielä odotettavissa. En välttämättä lähde myöskään aikaisempia Winterin tarinoita lukemaan, mutta olen aika varma, että mahdolliset uudet tarinat tulee kuitenkin luettua. Sen verran jäin arvuuttelemaan mitä tämän tulevaisuuteen kuuluu. Outoa jopa, miten Åke sai minut välittämään tästä kliseisestä, synkästä komisariosta näinkin paljon.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Miestenpäivän kunniaksi kirjoja miehille



Ja naistenpäivän kunniaksi kirjoja naisille? Vai onko se sukupuoli nyt oikeasti niin hallitseva tekijä kirjoja valitessa kuin mainonnasta joskus saattaa lukea?

Toki on olemassa eroja siinä mitä miehet lukevat verrattuna naisten lukemiseen. Samoin siinä kuinka paljon miehet lukevat verrattuna naisiin. Erityisen huolestuttavana ollaan pidetty nuorten poikien lukuinnostuksen laantumista. Suomi on aivan maailman kärkeä lukutaidon suhteen, mutta samalla tyttöjen ja poikien väliset erot ovat meillä maailman suurimmat (PISA 2009). Suurimmat stereotypiat näistä eroista on kuitenkin karsittavissa. Ei miehille ole pakko kirjakaupassa tuputtaa pelkkää Remestä ja Kyröä. Me olemme jo lukeneet ne, antakaa jotain uutta.

Listasin 10 kirjaa, joiden näen olleen erityisesti naisille markkinoituja, mutta joiden uskon kiinnostavan myös miespuolisia lukijoita.







Charlotte Bront

















 


































Itse sukupuolentutkimusta opiskelleena en malta olla lisäämättä listaan vielä yhtä akateemista kirjaa. Tuija Saresman, Maija-Leena Rossin ja Tuula Juvosen toimittamassa "Käsikirja Sukupuoleen"-kirjassa käsitellään sukupuolta suhteiden ja vallan kautta. Siinä tuodaan esiin kuinka sukupuoli on samaan aikaan ruumillisesti tuotettua, että sosiaalista. Miehet harvoin suostuvat avaamaan ohjekirjoja, mutta ehkä tämä edes kannattaisi. Katso vaikka mitä sille edelliselle Ikean hyllylle kävi kun et suostunut katsomaan ohjeita.





Naisten kirjallisuus nähdään usein synonyyminä romanttiselle kirjallisuudelle. Romanttinen kirjallisuus taas nähdään synonyyminä Harlekiineille. Romantiikka on kuitenkin tyylilaji, johon mahtuu erittäin mahtavia ja synkkiä teemoja. Mary Shelleyn "Frankenstein" on tästä hyvä esimerkki. Kyseessä on romantiikan merkkiteoksia, mutta samalla voit nähdä mielessäsi Boris Karloffin esittämän hirviön. Voiko tämän äijistyneempää ilmestystä olla olemassa?






Nicholas Sparksin "The Notebook" (suom. Rakkauden Sivut) on äijämäisin kirja, jonka tulet... No ei kai. Jossain tulee se raja vastaan. Pointti onkin, että se raja on enemmän yksilöön kuin sukupuoleen sidottu. Kirjaa ei ole kansiin katsominen vaikka ne kannet olisivat vaaleanpunaiseen glitteriin peitetty. Omia lukukokemuksia ei kannata siis rajoittaa sen mukaan mitä Suomalainen Kirjakauppa haluaa sinulle tässä kuussa syöttää. Tarinoita kirjoittavat miehet ja naiset mutta harvoin juuri miehille tai naisille.