sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Orange is the New Black - Rikkaan, valkoisen tytön rikos ja rangaistus






2010
Spiegel & Grau
298 sivua

Orange is the New Black: My Year in a Women's Prison on varmasti useille tuttu TV-sarjansa kautta. Itsekin aloin seuraamaan sarjaa sen aloitettua ja huomasin viihtyväni sen parissa ihan hyvin. Ei siis mitään suurta draamaa tai tarinaa, mutta viihdyttävää. Kirjan avattuani tunsin sitä kohtaan samankaltaisia tunteita. Se oli viihdyttävää. Ei sen enempää tai vähempää, enkä aina välttämättä kirjalta muuta vaadikaan (olenhan sentään Stephen King-fani). Yhtäläisyyksiä sarjaan on melko paljon, mutta ymmärrettävästi TV:n vaatimia juonenkäänteitä oli vauhditettava ja väritettävä melkoisesti.

Kirja on tositarina kirjoittajansa Piper Kermanin näennäisen viattomasta sekaantumisesta kansainväliseen huumekauppaan sekä tästä seuraavasta vankila-ajasta. Piper istui hieman yli vuoden ja muodosti tänä aikana erilaisia suhteita toisiin vankeihin. Hän kertoo naisvankilan arjesta ja omista kokemuksistaan tämän järjestelmän hampaissa.

Piperin hahmo sarjassa tuntuu hieman räväkämmältä kuin oikean Piperin tulkinta itsestään. Tämän hahmoa korotetaan ikäänkuin muiden vankien yläpuolelle sarjassa. Tämän luokka-asema, koulutus ja jopa mielestäni rotu, nostetaan korostettuun asemaan suhteessa muihin vankeihin ja kirjaa lukiessa huomaa miten Piper yrittää tasapainoilla tämän herkän aiheen ympärillä. Toisaalta tämä yrittää näyttää nöyrältä ja luokkatietoiselta, mutta toisaalta tämä luokkatietoisuus itsessään voi näyttäytyä ylimielisyytenä. Onko kuitenkaan silkka luokkien olemassaolon tunnustaminen ylimielisyyttä, jää lopulta lukijan tulkittavaksi.

TV-sarjan komedialliset elementit löytyivät yllättäen kirjastakin vaikka ei välttämättä yhtä korostetusti. Komedia syntyy taistelusta byrokratian valtaa vastaan, sekä vankien keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Premissi "kiltti valkoinen tyttö vankilassa" itsessään pyritään myös jossain määrin nostamaan esiin hauskana poikkeamana ja välillä siinä onnistutaankin. Hahmot ovat taas rikkaampia TV-sarjassa kuin kirjassa. Sarjassa ne ovat tarinan suola, kun taas kirjassa jäävät kuvailultaan hieman ohuiksi ja usein valitettavasti syrjään Piperin oman tarinan tieltä.

Toisaalta kirjan suhteen on ymmärrettävää, että kyseessä on enemmän henkilökohtainen selonteko, kuin pyrkimys rakentaa mitään suurta tarinaa. Siinä Piper mielestäni onnistuukin. Kirjassa lukijalle tarjotaan vilkaisu maailmaan, joka on yleensä erittäin suljettu. Se sisältää jonkin verran moraalista pohdintaa ja kritiikkiä vankilajärjestelmää kohtaan, mutta on pohjimmiltaan yhden ihmisen henkilökohtainen kokemus.


Kirjassa Piper kuvailee myös eräänlaista moraalista heräämistään, kun tämä näkee vankilasysteemissä huumeiden aiheuttamat tuhot ja yhdistää tämän omaan toimintaansa huumeiden parissa. Tätä ennen hän on tuntunut väistävän vastuutaan vedoten luonteensa viattomuuteen, mutta onneksi päätyy pohtimaan myös vastuun ja tietoisuuden luonnetta, joka meillä jokaisella tulisi olla omien tekojemme suhteen.

Hän pohtii onnistuuko vankilajärjestelmä todella avaamaan rikoksentekijän silmät omien tekojensa seurauksille ja päätyy tulokseen, että parannetavan varaa löytyisi. Hän näkee vankilan ihmisarvoa riistävänä instituutiona, jossa luodaan vahvaa eriarvoisuutta vankien ja vartijoiden välille. Hän kuvailee myös selkeitä väärinkäytöksiä vartijoiden osalta enkä katso, että lukijalla olisi syytä epäille näiden kuvausten totuuspohjaa.

Rangaistus rikoksesta ymmärretään liian usein synonyymiksi kostolle. Yhteiskunnan tarkoitus ei ole toimia öykkärinä, joka rutistaa väärintekijöiden hengen, vaan uudistaja, joka luo kaikille turvallisuudentunnetta. Jos vangille osoitetaan maailman olevan epäreilu ja vahvemman aina voittavan, niin on myös ymmärrettävä, että hän tulee elämään näiden oppien mukaan vapaalle päästyään. Alistetusta tulee aivan liian usein alistaja, eikä vankilasysteemiä voida rakentaa vahvistamaan tätä negatiivistä kierrättä, vaan vangeilla tulee näyttää missä on menty vikaan ja näyttää mitä muita teitä elämässä on olemassa.

Jos Kermanin kirja herättää joitain tunteita lukijassa, niin toivon, että vankilasysteemin absurdius ainakin tämän sivuilta välittyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.